Metsähallitus yllättyi Oulujärven saarten hakkuukiellosta, mutta ei luovu suunnitelmista – "Tulemme tekemään KHO:n vaatiman Natura-arvioinnin"
KHO:n mukaan Oulujärven hoito- ja käyttösuunnitelma tai sen jälkeen tehdyt maastokatselmukset yhdessä ely-keskuksen sekä hallinto-oikeuden kanssa eivät korvanneet luonnonsuojelulain mukaista Natura-arviointia.
KHO:n mukaan Metsähallituksen suunnitelma ei sisältänyt arviota siitä, millaisia välillisiä vaikutuksia hakkuilla olisi suojeltuihin luontotyyppeihin. Suunniteltuun hakkuualueeseen ei kuitenkaan sisältynyt kyseisiä luontotyyppejä, Metsähallitus toteaa. Kuva: Pekka FaliMetsähallitus yllättyi korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) maanantaina julkistamasta ratkaisusta kieltää suunnitellut hakkuut Oulujärven saarten Natura-alueella.
”Yllätyimme korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä, mutta tulemme tekemään KHO:n vaatiman luonnonsuojelulain mukaisen Natura-arvioinnin”, Metsähallituksen metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen sanoo.
”Arvioimme myös, onko KHO:n nyt tekemällä päätöksellä merkitystä toiminnallemme yleisemminkin.”
Metsähallitus toteaa, että KHO:n päätöksen mukaan metsänkäsittelytoimenpiteet edellyttävät luonnonsuojelulain mukaista Natura-arviointia, jossa arvioidaan hakkuiden vaikutukset Natura-alueen suojeluperusteisiin.
KHO katsoo, että olemassa olevien tietojen perusteella ei ole voitu sulkea pois sitä, etteivätkö suunnitellut metsänhakkuut vaikuttaisi merkittävästi alueen suojelun perusteena oleviin luonnonarvoihin.
Hallinto-oikeuden sekä ely-keskuksen aiemmin tekemät päätökset asiassa poikkesivat KHO:n päätöksestä.
Natura-alueen suojelun perusteena on neljä metsäistä luontotyyppiä sekä yksi suoluontotyyppi. "Metsähallituksen Oulujärven retkeilyalueelle suunnittelemat hakkuut ovat perustuneet vuonna 2017 hyväksyttyyn alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaan, jonka mukaan osalla alueesta voidaan tehdä myös metsätaloustoimenpiteitä", Metsähallitus toteaa tiedotteessaan.
"KHO:n mukaan suunnitelma ei sisältänyt arviota siitä, millaisia välillisiä vaikutuksia hakkuilla olisi suojeltuihin luontotyyppeihin. Suunniteltuun hakkuualueeseen ei kuitenkaan sisältynyt kyseisiä luontotyyppejä."
KHO:n mukaan Oulujärven hoito- ja käyttösuunnitelma tai sen jälkeen tehdyt maastokatselmukset yhdessä ely-keskuksen sekä hallinto-oikeuden kanssa eivät korvanneet luonnonsuojelulain mukaista Natura-arviointia.
Asia palautui KHO:n päätöksellä ely-keskukselle uudelleen käsiteltäväksi, ja Metsähallitukselle varataan tilaisuus esittää asianmukainen Natura-vaikutusten arviointi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
