Saksan metsäteollisuudelle 1,5 vuoden palkkasopimus – "Edellytykset hyvälle sopimuskierrokselle Suomeen ovat olemassa."
Metsäteollisuus ry vertaa erityisesti palkkakustannuksia tärkeimpiin kilpailijamaihin Ruotsiin ja Saksaan.
Sellu ja kartonki ovat viennin vetureita ja metsäteollisuuden kannattavuus huipputasolla. Kuva: Petteri KivimäkiMetsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén kertoo, että Saksassa on juuri tehty 1,5 vuoden sopimus. Sopimuspalkkoja korotettiin maaliskuun alussa. 18 kuukauden ajalla sopimuskorotus on kolme prosenttia ja lomarahoihin tarkistuksia.
Ruotsissa kolmivuotinen sopimuskausi jatkuu 2020 puolelle. Palkankorotukset yhteensä ovat olleet noin 6,5 prosenttia.
Metsäteollisuus on seurannut tarkoin, mitä esimerkiksi teollisuudelle tärkeällä kuljetusaloilla on sovittu. Satamiin sopimus syntyi neuvottelemalla. Jäänmurtajien miehistöllekin palkkasopimus syntyi sovittelijan avustuksella.
Metsäteollisuuden työmarkkinajohtajana kuutisen viikkoa sitten aloittanut Jyrki Hollmén suhtautuu rauhallisen toiveikkaasti syksyn työehtosopimusneuvotteluihin.
"Meillä on Paperiliiton kanssa hyvät neuvottelusuhteet", arvioi Hollmén keskusteluvälejä.
"Edellytykset hyvälle sopimuskierrokselle ovat olemassa."
Metsäteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliittojen historia on konfliktienkin kirjoma. Metsäteollisuuden ja Paperiliiton tiukin vääntö käytiin vuonna 2005, jolloin sopimus tuli vasta viikkoja kestäneen lakon ja työnantajien asettaman työsulun jälkeen.
Metsäyhtiö UPM:llä oli eniten tuotantoa Suomessa, ja siten myös lakot koskivat kipeimmin sitä. Stora-Enso pystyi osin siirtämään tuotantoa Ruotsiin.
Lakkovuotta seurasivat paperikoneiden sulkemiset ylitarjontatilanteessa.
Nyt sellu ja kartonki ovat viennin vetureita ja metsäteollisuuden kannattavuus huipputasolla.
Metsäteollisuus, Teknologiateollisuus ja Kemianteollisuus selvityttivät KPMG:llä vientiteollisuuden taloudelliset vaikutukset Suomessa vuodelle 2017. Selvityksen mukaan vientiteollisuuden yritykset luovat suoraan ja välillisesti yli 46 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.
Lue lisää: Metsäteollisuus tyrmää SDP:n tupo-haikailun: "Puheet eivät tätä päivää"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
