Vakuutusyhtiöt korvaavat metsätuhoja 10 miljoonalla
Vakuutusyhtiöt ovat saaneet lähes 7 500 ilmoitusta viime vuoden lopun myrskyjen metsätuhoista. Korvaussumma kipuaa yli kymmeneen miljoonaan euroon.
”Lähivakuutukselle vahinkoilmoituksia on kertynyt parisen tuhatta. Korvaussumma nousee neljään miljoonaan euroon”, kertoo kehityspäällikkö Teppo Raininko.
”Ongelmana on se, että vakuutus korvaa periaatteessa vain kohonneet korjuukustannukset ja runkojen laadun alenemisesta johtuvan kantohinnan putoamisen.”
”Nyt ostajat ovat käyttäneet tilannetta hyväkseen ja kantohinnat ovat pudonneet kautta linjan, mitä vakuutus ei korvaa mutta mitä on vaikea laskea.”
Pohjolalle metsävahinkoilmoituksia on tullut 2500 ja niitä tulee edelleen kymmeniä päivässä. Korvaussumma nousee miljooniin euroihin.
Kehittämispäällikkö Matti Romsin mukaan yhtiö on ehtinyt tarkastaa kohteita vasta pistokokein. Niiden perusteella suurin osa metsänomistajista on selvinnyt verraten pienillä vahingoilla.
Jos runkoja on kaatunut alle 100, silloin metsänomistaja voi mitata ne itse ja lähettää niistä tiedon eteenpäin. Suurempiin tuhoihin teetetään vahinkoarvio asiantuntijoilla.
”Teetämme arvioita metsänhoitoyhdistyksellä, metsäkeskuksella tai yrityksillä metsänomistajan toiveiden mukaan.”
Roms kertoo, että toistuvat myrskyt ovat lisänneet metsänomistajien kiinnostusta vakuutuksiin. Siihen on syytäkin, sillä yli puolet metsistä on edelleen vakuuttamatta.
Tapiolaan on tähän mennessä tullut ilmoituksia 1 900 metsävahingosta. Niistä 1 800 on Tapani-myrskyn aikaansaannoksia ja loput Hannun.
”Uusia vahinkoja ilmoitetaan koko ajan lisää, mutta tuhot eivät ole niin pahoja kuin Asta-myrskyn jäljiltä”, toteaa korvauspäällikkö Veera Konttinen.
Tapiola maksoi Asta-myrskystä 11 miljoonaa euroa korvauksia noin 1 000 metsänomistajalle.
Tällä kertaa 4 miljoonan euron korvausmeno näyttäisi jakautuvan peräti 3 000 metsänomistajalle.
Vahinkoilmoitusten käsittely on ruuhkautunut Tapiolassa, ja vastauksen saamiseen voi mennä useita päiviä.
Konttinen muistuttaa, että metsävakuutus ei estä tuulenkaatojen korjuuta, kunhan muistaa korjata ne erilliselle mittalistalle.
Ifiin on ilmoitettu tähän mennessä noin 900 metsävahingosta.
”Määrä nousee. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, miten paljon. Selvää kuitenkin on, että tuhat vahinkoa menee rikki”, korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa sanoo.
Ifille kertyy vähintään miljoona euroa maksettavaa joulun jälkeisistä metsätuhoista. Määrä saattaa nousta vielä paljonkin. ”Aiempi kokemus osoittaa, että metsävahinkoilmoitus tehdään sitä hitaammin, mitä enemmän metsää on nurin.”
Vahinkoilmoitus pitää tehdä viimeistään vuoden kuluttua vahingosta.
JARMO PALOKALLIO
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
