Tenon lohenkalastuksen kieltävän lain voimaantulo viivästyy ‒ määräykset eivät voimassa kauden alkaessa
Ministeriö toivoo, että tilanteesta huolimatta lohta ei lähdettäisi tarkoituksenmukaisesti kalastamaan tai ottamaan saaliiksi.
Maa- ja metsätalousministeriö haluaa muistuttaa kalastukseen liittyvästä ympäristövastuun merkityksestä, joka kattaa vastuun luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Kuva: Pekka FaliLohenkalastuksen Tenojoella määräaikaisesti kieltävä lakiesitys hyväksyttiin eduskunnan täysistunnon toisessa käsittelyssä tiistaina eduskunnassa.
Huhtikuussa hallituksen esitystä annettaessa arvioitiin, että laki voisi tulla voimaan kesäkuun 1. päivänä. Tämänhetkisen arvion mukaan laki ehtisi tulla voimaan kuitenkin vasta 7.6., tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö.
Lain voimaantulon viivästyminen johtaa siihen, että lohenkalastuskieltoa koskevat määräykset eivät ole vielä voimassa kalastuskauden alkaessa 1. kesäkuuta.
Viivästymisen johdosta maa- ja metsätalousministeriö vetoaa kalastajiin Tenon lohikantojen suojelemiseksi. Tenon lohikannat ovat heikentyneet voimakkaasti ja arvioiden mukaan kaikki lohenkalastus olisi ylikalastusta tällä hetkellä.
Mereltä kohti jokea palaava lohimäärä on niin alhainen, että kestävän kalastuksen lähtökohdat eivät täyty, vaikka kalastusta ei olisi lainkaan.
Ministeriö toivoo, että tilanteen vakavuus ymmärrettäisiin ja vaikka lohenkalastuskieltoa koskeva laki ei ole vielä voimassa, lohta ei tästä huolimatta lähdettäisi tarkoituksenmukaisesti kalastamaan tai ottamaan saaliiksi.
Norjassa lohenkalastuskielto on jo tullut voimaan.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




