Juurikääpää tulisi torjualevinneisyysalueen reunalla

Helsingin yliopiston ja Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tutkimuksen mukaan juurikääpä leviää Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Torjunnasta saadaan suurin hyöty täällä, missä on paljon terveitä metsiä mutta taudin leviämisen vaara on olemassa.

Yliopistonlehtori Risto Kasanen kertoo, että lahot kuuset ja tyvitervastautiset männyt ovat merkkejä siitä, että juurikääpä on vallannut metsikön jo vuosikymmeniä sitten.

Silloin torjuntaa ei enää ole mahdollista tehdä tehokkaasti, eikä taloudellisilta menetyksiltä voida välttyä. Tärkeintä on estää juurikäävän leviäminen terveisiin metsiin. Juurikääpä saattaa levitä, jos hakkuita tehdään sulan maan aikaan.

Kasasen mukaan on odotettavissa keskustelua siitä, kannattaako kantoja käsitellä eteläisen Suomen pahoin lahoissa kuusikoissa lainkaan.

”Virallinen kantani on, että kannot käsitellään sulan maan ajan hakkuissa aina.”

Ilmalevintäisten itiöiden tartunnat kantoihin voidaan estää tehokkaasti käsittelemällä kannot urea- tai harmaaorvakkaliuoksella.

Kasasen mukaan talvihakkuu ja kantojen nosto on kustannustehokkain keino estää tuhosienen pääsy metsään.

Itiöitä riittää hänen mukaansa kantojen saastutukseen kesällä yllin kyllin. Tartuntapaine on niin kova, että 90 prosenttia kannoista saastuu varmasti.

Nykyisten mallien mukaan itiötartuntoja ei pitäisi tapahtua alueilla, joilla lämpösumma on alle 1 100 vuorokausiastetta. Ennusteen luotettavuutta heikentää se, että tähän asti juurikääpää on tutkittu alueilla, joilla tyvilaho on jo iso ongelma.

Helsingin yliopisto ja Metla tutkivat Pirkanmaalla ja Keski-Suomen eteläosissa 31 metsikkökuviota, jotka oli hakattu keväällä 2006. Koealueilta oli nostettu valtaosa kannoista, eikä jäljelle jääneitä kantoja ollut käsitelty torjunta-aineilla.

Tutkimuksessa valittiin kultakin koealalta 25–50 tervettä kuusen tai männyn kantoa, joista otettiin näyteet. Kannon pinnasta poistettiin noin kaksi senttiä paksu kiekko, minkä jälkeen siitä sahattiin samanlainen näytekiekko.

Näytteistä selvisi, että 75 prosentilla hakkuualueista esiintyy juurikääpää. Keskimäärin kuudesosa kannoista sai juurikääpätartunnan, mutta vaihtelu uudistusalojen välillä oli suurta. Pahimmillaan yli puolet kannoista sai tartunnan.

Männynjuurikääpää ei löydetty männyltä, mutta sitä havaittiin kuuselta pariin otteeseen.

Kun tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot yhdistettiin aiemmin tehtyjen tutkimusten aineistoihin, lämpösummalla ja juurikäävän itiölevinnällä ei ollut selvää riippuvuutta.

Kasanen pitääkin todennäköisenä, että juurikäävän itiöemien sijainti lähimetsiköissä, tuulen suunta, sääolot hakkuun aikana ja hakkuun ajankohta vaikuttavat tartuntariskiin enemmän kuin lämpösumma.

Tautiriski on Pirkanmaalla ja eteläisessä Keski-Suomessa merkittävä, joten kannot tulisi käsitellä, ellei niitä nosteta.

Hakkuualueelle jätetyistä kesällä tai syksyllä hakatuista kannoista osaan tarttuu todennäköisesti juurikääpä.

Kantojennosto on kuitenkin torjuntateholtaan parempi vaihtoehto kuin huonosti toteutettu kantokäsittely, jonka seurauksena saastuu todennäköisesti kymmeniä, jopa satoja kantoja hehtaarilta.

JUHA AALTOILA

Avaa artikkelin PDF