Kaikki metsänomistajan sopimusasiat eivät liity metsätalouteen, mutta niiden yksityiskohdilla on kauaskantoisia vaikutuksia

Ulkoilureittisopimus uusitaan yleensä ainakin kymmeneksi vuodeksi. Kuva: Sanne Katainen

Silloin tällöin metsänomistaja saattaa joutua tekemään sopimuksia, jotka eivät liity metsätalouteen lainkaan. Kunta lähestyy maanomistajaa ulkoilureittisopimuksella usein silloin, kun alueella uudistetaan tai kunnostetaan polkuja, latuja tai moottorikelkkareittejä.

Kun ulkoilureittisopimus on laadittu huolella, reiteistä nauttii metsänomistajakin, sanoo Marika Hänninen. Kuva: Sanne Katainen

Nimeään ei kuitenkaan kannata hutaista sopimuspapereihin harkitsemattomasti, muistuttaa kouvolalainen metsänomistaja Marika Hänninen. Hänen metsänsä sijaitsevat kahden kunnan, Kouvolan ja Mäntyharjun alueella. Vanhaa, edellisen sukupolven aikaista ja jo umpeutunutta ulkoilureittisopimusta oli muutama vuosi sitten uudistamassa kunnan lisäksi reittejä ylläpitävä yhdistys.

Ulkoilureittisopimukset laaditaan yleensä ainakin kymmeneksi vuodeksi, joten niiden yksityiskohdista kannattaa sopia tarkasti.

”Valmista, kattavaa sopimuspohjaa ei ole olemassa, joten siihen liittyvät yksityiskohdat kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen”, Hänninen sanoo. Kunnassakaan ei välttämättä ole syvällistä ymmärrystä metsätalouden tarpeista.

Hyvät reittimerkinnät ohjaavat kulkua valmiille reiteille. Kuva: Sanne Katainen

Hänniselle tarjottuun sopimukseen oli esimerkiksi kirjattu velvoite ilmoittaa tulevista hakkuista aina kaksi viikkoa etukäteen. Kunnalle jäi luonnoksessa lisäksi oikeus kaataa puita reitin huoltotöiden yhteydessä metsään.

”Niitä oli mahdoton hyväksyä. Kun tekee pystykauppaa, ei hakkuiden ajankohdasta tiedä itsekään etukäteen.”

Huoltotöissä kaadetut puut taas saattaisivat olla ristiriidassa metsätuholain kanssa, joka velvoittaa metsänomistajaa korjaamaan kaadetut puut tiettyyn päivämäärään mennessä.

Hyvät reittimerkinnät ovat metsänomistajallekin eduksi, sillä niillä ohjataan virkistyskäyttöä poluille. Erilaisista merkeistäkin on kuitenkin hyvä sopia. Kiinteitä merkkejä ei tarvitse uusia usein, mutta esimerkiksi puuhun naulatut merkit aiheuttavat puuvaurioita.

Hänninen halusi omaan sopimukseensa kirjauksen, että metsään tehdään reittimerkinnät maalaamalla puihin mutta ei esimerkiksi maalamalla kiviä, josta niitä ei saa pois.

Hännisen metsässä kulkevaa reittiä käyttävät muun muassa patikoijat ja maastopyöräilijät. Heille riittävät kapeahkot polut. Latua ei Repoveden kansallispuiston läheisyydessä olevalle reitille ollut suunnitelmissa, mutta sellaiseen Hänninen ei olisi suostunutkaan.

”Latu vaatii paljon leveämmän väylän kuin polut. Täällä reittiin kuuluu lisäksi tie, jota aurataan, joten ladun ylläpito siinä olisi ollut mahdoton.”

Kaupallisen toiminnan Hänninen neuvoo rajaamaan pois vapaasta käytöstä.

”Täällä järjestetään esimerkiksi polkujuoksutapahtumia, ja haluan aina etu­käteen jutella suunnitelmista järjestäjien kanssa.”

Koska Hännisen yritys myy itsekin ohjelmapalveluita alueella, vapaa kaupallinen toiminta voisi muodostaa kummallisen asetelman toiminnalle: Reitin ylläpitäjät keräävät usein yrittäjiltä maksun alueen käytöstä, mutta se ei ohjaudu maanomistajalle.

Kun molempia osapuolia miellyttävä sopimus on laadittu, ulkoilureitistä hyötyy yleensä metsänomistajakin, Hänninen toteaa.

Parhaimmillaan niistä ei koidu metsä­taloudelle mitään haittaa ja metsänomistajakin pääsee nauttimaan hyvin ylläpidetystä reitistä ja sen taukopaikoista.