Metsä Groupin uusi kertopuulinjasto käynnistyy Lohjalla ensi kesänä
Metsä Groupin Lohjan lvl -tehtaan investoinnit kasvattavat puun käyttöä viidenneksen.
Uuden tuotantolinjan valmistuessa myös tukin käyttö kasvaa Lohjalla viidenneksen. Tehtaan johtaja Jouni Laakso esitteli Lahden kertopuutahdasta viime viikolla. Kuva: Kari SalonenRakennustyöt Metsä Groupin Lohjan Kerto lvl -tehtaalla ovat vauhdissa. Tehtaan kolmesta tuotantolinjasta kaksi vanhinta linjaa korvataan uudella.
Uusi linja, joka on tehokkaampi kuin kaksi edeltäjäänsä, käynnistyy ensi kesän lopulla.
Tehtaan vuotuista tuotantokapasiteettia kasvatetaan viidenneksen eli 100 000 kuutiometristä 120 000 kuutiometriin.
"Ensi vuonna kapasiteetti on hieman nykyistä pienempi ennen kuin saamme uuden linjaston käyttöön", tehtaan johtaja Jouni Laakso kertoo.
"Olemme täydessä käynnissä vuonna 2018."
Lohjan tehtaan investointien vaikutuksesta myös puun hankinta alueellisesti lisääntyy. Kapasiteetin lisääntyessä yli 20 000 kuutiometriä, myös tehtaan puun käytön voidaan olettaa kasvavan samassa suhteessa.
Lohjan seudun piiripäällikkö Petri Tahvanaisen mukaan tukin hankinta kertotehtaalle kasvaa merkittävästi.
"Järeää puuta käytetään tällä hetkellä noin 180 000 kuutiometriä vuodessa", hän sanoo.
Arviota siitä, kuinka paljon Äänekosken kasvavat kuitupuumäärät kasvattavat Lohjan tehtaan tukkipuun toimituksia, on Tahvanaisen mukaan kuitenkin vaikea sanoa.
"Kun hankimme Äänekoskea varten kuitupuuta, saamme Lohjalle tukkia ja kokonaishankinta lähialueilla kasvaa."
Metsä Groupin arvion mukaan tukkipuun hankinta kasvaa yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä Äänekosken vaikutuksesta.
"Kuitupuun määrän kasvattamiseksi teemme vaihtokauppoja muiden toimijoiden kanssa", Tahvanainen sanoo. Myös uusiutuvan energian osuus kasvaa kaksi prosenttiyksikköä Äänekosken myötä.
Piiripäällikkö uskoo, että tietyillä alueilla puun ylitarjontatilanne on pikkuhiljaa kääntymässä tasapainoksi, kun harvennushakkuut lisääntyvät kuitupuun piristyneen kysynnän takia.
Syksyn loistokkaat korjuukelit kääntyivät Lohjan seudulla muutama viikko sitten kelirikoksi. "Jouduimme lopettelemaan juuri, kun olimme päässeet hyvään vauhtiin", Tahvanainen sanoo.
"Olemme etelässä kuitenkin tottuneet siihen, ja pakkasen jäädyttämät metsät ja tiet ovat täällä harvinaisuus. Nyt korjuu on jatkunut taas normaalina", hän lisää.
Tehtaan käyttämä puu tulee Lohjan ja Turun hankintapiireiltä 100 kilometrin säteeltä. Kysyntää tehtaalla on erityisesti järeälle kuusipuulle, joka soveltuu mäntyä paremmin lvl -tuotteeksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
