Päästökuormitus ei juuri kasva Kemissä, vaikka sellun tuotanto tuplaantuu
Kemin biotuotetehtaalle ympäristöluvassa asetetut päästöarvot noudattavat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) mukaan parhaita käytettävissä olevia menetelmiä.
Kemin uusi biotuotetehdas olisi sellukapasiteetiltaan yli kaksinkertainen nykyiseen sellutehtaaseen verrattuna. Kuva: Pekka FaliKemin biotuotetehtaan päästöt ja niiden vaikutukset mereen ovat enimmäkseen samansuuruiset kuin nykyisen, huomattavasti pienemmän sellutehtaan.
Sulfaatti-, AOX- eli kloorattujen yhdisteiden ja metallipäästöt kasvavat nykytilaan verrattuna.
Biotuotetehtaan valkaisusta johtuvien AOX-päästöjen ei arvioida aiheuttavan ympäristöhaittaa, koska haitallisia monikloorattuja yhdisteitä ei synny. Jäteveden mukana mereen päätyvät AOX-yhdisteet ovat biohajoavia.
Jätevesistä otetaan lämpöä tehtaalle talteen ja hukkalämpö siirtyy jäähdytystorneilla ilmaan. Tehtaan vesistöön tuottama lämpömäärä ei kasva nykyisestä. Jäteveden purkupaikka säilyy entisellään paikassa, jonka kemiläiset ovat oppineet kiertämään jäillä liikkuessaan.
Hiukkas-, typenoksidi- ja rikkidioksidipäästöt ilmaan kasvavat nykyisestä.
Avin mukaan päästöjen vaikutus Kemin ilmanlaatuun jää vähäiseksi.
Luvan määräykset ovat hiukkasten ja haisevien rikkiyhdisteiden osalta Metsä Fibren lupahakemuksessa esitettyjä tiukemmat.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

