190 tutkijaa allekirjoitti adressin EU-neuvostolle metsälaista: "Maapallo ei tarvitse lisääntyviä päästöjä"
Seuraavaksi metsien käyttöä koskevaa lulucf-lakia käsitellään ministerineuvostossa lokakuussa.
Kannanotossa varoitetaan, että metsäpohjaisen bioenergian käyttöön nojaava ilmastopolitiikka ei täytä tarvittavia ilmastotavoitteita. Kuva: Jaana KankaanpääYli 190 kansainvälisen tutkijan joukko luovutti maanantaina EU:n neuvostolle adressin, joka ilmaisee huolensa metsien käytön ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutuksia. Mukana on tutkijoita useasta maasta.
Adressin mukaan metsien hakkuut eivät Euroopassa saisi kasvaa ja vanhoja metsiä tulisi suojella entistä enemmän. Myös puun käyttö energiaksi tulisi lopettaa eikä sillä pitäisi korvata fossiilisia polttoaineita.
"Metsien määrän lasku johtaa lajien häviämiseen. Euroopassa on vain vähän metsää jäljellä ja kaikki mitä on, on nuorta metsää", professori Stuart Pimm Yhdysvaltojen Duken yliopistosta kertoo.
Suomessa jo aiemmin 68 tutkijaa varoittivat Suomen hallituksen tavoitteista lisätä hakkuita. Sama tutkijajoukko on mukana kertomassa myös nyt, että EU:n ilmastolainsäädäntö uhkaa romuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet rajoittaa lämpeneminen kahteen asteeseen ja ajaa lajeja sukupuuttoon.
"Politiikan täytyisi kannustaa pitämään hiili sidottuna metsiin ja käyttämään puuta pitkäikäisiin puutuotteisiin", tutkijat sanovat.
Kirjeen allekirjoittaneet tutkijat ovat huolissaan tavasta, jolla metsiä koskeva EU-lainsäädäntö rohkaisee jäsenmaita lisähakkuisiin. Metsien hiilensidonta eli hiilinielu ei saisi pienentyä.
"Päätöksentekijä, seiso sekä ilmaston että monimuotoisuuden takana. Maapallo ei tarvitse lisääntyviä päästöjä", kirje kertoo.
EU käsittelee tällä hetkellä kahta metsiin liittyvää lainsäädäntöä: metsien käyttöä koskevaa lulucf-lakia ja uusiutuvan energian direktiiviä (red II). Lulucf-laki on seuraavaksi käsittelyssä ministerineuvostossa ja uusiutuvan energian direktiivi on parlamentin valiokuntien käsittelyssä. Molemmista esityksistä äänestetään ensi kuussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
