Venäjä kiihdyttää sahatavaran vientiä Japaniin — Sahateollisuus laajentaisi pakotteita
Venäläisen sahateollisuuden vienti Japaniin on kasvanut viime vuonna ja alkuvuoden aikana.
Suomen puutuotteiden viennin arvo Japaniin vuosina 2023–2024 on ollut noin 300 miljoonaa euroa vuodessa ja vuonna 2022 liki 600 miljoonaa euroa. Kuva: Eeva RiiheläJapaniin viime vuonna tulleesta sahatavarasta lähes 14 prosenttia tuli Venäjältä, kertovat Japanin tuoreet tuontitilastot. Sahatavaran tuonti Venäjältä Japaniin kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 13 prosenttia.
Sahateollisuus ry:n mukaan suomalaiset päättäjät ovat työskennelleet aktiivisesti Venäjän vastaisten toimien puolesta.
Seuraava askel pakotepolitiikassa tulisi olla, että venäläiset puutuotteet lisätään Japanissa pakotteiden piiriin, Sahateollisuus ja Euroopan Sahateollisuusjärjestö EOS vaativat.
”Venäjän taloutta tulee heikentää johdonmukaisesti. Venäjä on sahateollisuudessa suuri toimija ja heidän toimintamahdollisuuksiansa pitää rajoittaa mahdollisimman paljon. Yksi keino olisi aktiivinen vuoropuhelu samanmielisten demokraattisten maiden, kuten Japanin kanssa”, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto toteaa tiedotteessa.
”Venäjän puutuotevirrat Japaniin tulisi saada katkaistua pikaisesti.”
Sahateollisuus on Suomen suurin toimiala Japaniin suuntautuvassa viennissä. Puutuotteet eli sahatavara, höylätty sahatavara ja liimapuut vastaavat noin 30 prosenttia koko Suomen tavaraviennistä Japaniin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








