Yle: Metsänomistajalle tiedossa kissanpäivät
Metsänomistajan on helppo hymyillä, kun puun tarve kasvaa ennätyslukemiin.Yle kertoo tänään, että metsäteollisuudesta on kuultu lähihistoriassa vain ankeita uutisia. Uusien investointien myötä raakapuun käyttöön ja kysyntään tulee kuitenkin hurja kasvu.
Yle kertoo, että puun riittävyydestä on kaksi kantaa: MTK arvioi puun riittävän, Metsäteollisuuden mukaan puu riittää kyllä jo päätetyille mutta ei kaikille suunnitelluille uusille tehtaille.
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo kehottaa puunjalostajia tutustumaan markkinatilanteeseen tarkasti. Hän kritisoi lupauksia puun riittävyydestä, sillä "kukaan ei voi lupailla puita muiden puolesta".
"Myyntipäätöksen puukaupasta ja sen ehdoista tekee vain ja ainoastaan metsänomistaja itse", Ylen haastattelema Salo huomauttaa.
"Kevyet heitot tämän laajuisten investointiaikeiden yhteydessä kotimaisen puun varmasta riittävyydestä tai jopa varmasta saatavuudesta ovat meidän metsänomistusrakenteella vastuuttomia."
MTK luottaa siihen, että investoijat ovat tehneet laskelmat ennen päätöksiä.
Yle arvioi puukaupan osapuolien olevan nyt kaivautuneena poteroihinsa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

