UPM:n Suomessa maksama yhteisövero yli tuplaantui viime vuonna
UPM maksoi viime vuonna palkkoja Suomessa yhteensä 428 miljoonan euron edestä.
Metsäyhtiö UPM kertoo maksaneensa viime vuonna yhteensä 234 miljoonaa euroa yhteisöveroa Suomeen. LEHTIKUVA / Anni Ågren.Metsäyhtiö UPM kertoo maksaneensa viime vuonna yhteensä 234 miljoonaa euroa yhteisöveroa Suomeen. Summa nousi yli 2,5-kertaiseksi verrattuna vuoteen 2020, jolloin veroja kertyi 88 miljoonan euron edestä.
Summa koostuu emo-UPM:n ja sen tytäryhtiöiden maksamista veroista. Yhtiö laskee, että kaikkiaan sen Suomen-toiminnoista kertyi erilaisia veroja ja maksuja runsaat 715 miljoonaa euroa.
Luvussa on mukana yhteisö-, kiinteistö- ja energiaveroja, työntekijöiden palkoista tilitetyt ansiotuloverot ja sosiaaliturvamaksut sekä verot UPM:n maksamista osingoista ja puunostoista. UPM maksoi viime vuonna palkkoja Suomessa yhteensä 428 miljoonan euron edestä. Yhtiön 693 miljoonan euron osingoista noin kolmannes maksettiin Suomeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




