Lumen taittamat koivuntaimet vertyivät hyvin
Veteliläinen Jukka Syrjälä todisti, että luonnonvoimille voi panna kampoihin.
Jukka Syrjälä on tyytyväinen 15 vuotta sitten istutettuun koivikkoonsa, joka oli välillä jo tuhoon tuomittu. Kuva: Jyrki Johannes TervoVETELI (MT)
Talvella 2005–2006 metsänomistaja Jukka Syrjälä ehti jo luulla, että viisi vuotta kasvaneiden koivuntaimien päivät ovat luetut. Sankka lumisade taivutti puiden latvat hankeen ja täydellinen lumituho uhkasi 1,3 hehtaarin istutusalaa.
Syrjälä päätti kuitenkin yrittää pelastaa taimikkonsa ja kopisteli vaimonsa ja poikansa kanssa latvat irti hangesta pesäpallomailan ja puukalikoiden avulla. Muutaman viikon kuluttua työ jouduttiin tekemään uudestaan, kun lumimyräkkä toistui.
Aikaa siihen meni, mutta nyt, kymmenen vuoden kuluttua, lihoneet koivunhujopit todistavat, ettei vaivannäkö ollut turhaa. Suurin osa puista on pärjännyt oikein hyvin.
Ainoastaan kuvion takimmaisessa nurkassa muita heiveröisemmin kasvaneet puut kokivat jälleen kovia toissa talvena. Lumi painoi puut kumaraan, eikä niistä ole enää kasvatettaviksi.
"Nämä pitää korjata pois ja istuttaa kuusentaimet tilalle. Niistä saa yhden kuitupuun ja lopuista polttopuuta", Syrjälä suunnittelee.
Jälkiviisaus on käynyt hänen mielessään.
"Olisi ollut hyvä istuttaa jo aiemmin kuusta rinnalle."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
