Myyrä tekee hirveä pahempia tuhoja
Myyrät ovat iskeneet taimikoihin voimalla 1970-luvulta lähtien. Monin paikoin myyrien aiheuttamat vahingot ovat olleet huomattavasti vakavampia kuin hirvieläinten aiheuttamat tuhot.
Etelä-Suomessa oli kaikkien aikojen myyrähuippu talvella 2008 ja 2009, jolloin myyrät tuhosivat täydellisesti noin 20 000 hehtaaria nuorta taimikkoa. Lievempää tuhoa, mukaan lukien metsämyyrien aiheuttamat latvasyönnit, tavattiin lisäksi noin kolme kertaa tätä suuremmalla alueella.
Metsäntutkimuslaitoksen varovainen arvio tuhon taloudellisesta laajuudesta ylittää 20 miljoonaa euroa.
Pahimmat tuhot tapahtuvat monivuotisen kannanvaihtelun huippuvaiheen talvena, jolloin kannan suuruutta rajoittaa tarjolla olevan ravinnon määrä. Peltomyyrät syövät heinät loppuun ennen ravinnoltaan huonompilaatuisten taimien kimppuun käymistä.
Silloinkin kun myyräkannat ovat huipussaan taimituhojen esiintymisessä ja vakavuudessa on suurta vaihtelua paikallisella tasolla, jopa vierekkäisten taimikoiden välillä.
Metsänhoidollisilla käytännöillä näyttääkin olevan suuri merkitys eri taimikoiden myyrätuhoriskin määräytymisessä. Myyrät suosivat esimerkiksi eri puulajien taimia eri lailla.
Lehtipuun taimet maistuvat peltomyyrille paremmin kuin havupuiden taimet, pienet taimet maistuvat paremmin kuin isot taimet, ja tarhalla runsaasti lannoitetut taimet maistuvat luonnontaimia ja lannoittamattomia paremmin.
Lisäksi syystaimet ovat herkempiä kuin kevättaimet. Samoin esimerkiksi eteläistä siemenalkuperää oleva taimi voi pohjoisempaan siirrettynä altistua myyrätuhoille.
Monilla taimikonhoitomenetelmillä kuten maanmuokkauksella, hakkuutähteiden poistolla ja aluskasvillisuuden torjunnalla on heinäravinnon ja suojan määrää vähentävä vaikutus.
Taimien menestyksen kannalta hyödylliset taimikon varhaishoidolliset toimenpiteen vähentävät siis myös myyrätuhoriskiä.
Istutukset kannattaa myös ajoittaa myyrähuippujen jälkeen. Erityisen vaikea torjuttava on vesimyyrä, joka saattaa iskeä pellonmetsitysaloille.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
