”Taantuman aikaan on tärkeää kehittää kilpailuetuja” – Anu Bask aloitti puurakentamisen liiketoiminnan professorina Vaasassa
Professuurin tavoitteena on kehittää etenkin suuren mittakaavan puurakentamisen liiketoimintaa.
Anu Bask toimii puurakentamisen liiketoiminnan kehittämisen professorina Vaasan yliopistossa. Kuva: Aki LoponenKauppatieteen tohtori, dosentti Anu Bask on nimitetty Vaasan yliopistoon puurakentamisen liiketoiminnan kehittämisen professoriksi.
Tehtävä on määräaikainen. Se kestää viisi vuotta.
Professuurin tavoitteena on kehittää etenkin suuren mittakaavan puurakentamisen liiketoimintaa. Vaasan yliopiston tiedotteen mukaan suuri mittakaava tarkoittaa esimerkiksi puukerrostaloja, julkisia rakennuksia ja teollisuusrakennuksia.
Lomautukset, irtisanomiset ja konkurssit leimaavat rakennusalaa ja puurakentamista juuri nyt.
Tiedotteessa Bask muistuttaa, että huonoina aikoina ei kannata lyödä laimin tuotekehitystä ja innovointia eikä liiketoiminnan ja verkostojen kehittämistä.
”Nyt alan taantuman aikaan on tärkeä hetki kehittää kilpailuetuja. Kannattaa myös vahvistaa entisestään kestävää liiketoimintaa”, Bask toteaa tiedotteessa.
Bask tulee Vaasan yliopistoon Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta, jossa hän on toiminut viime vuodet yliopistonlehtorina. Hän on myös Turun yliopiston dosentti erityisalanaan vastuullinen toimitusketjujen johtaminen.
Aiemmin Bask työskenteli eri tehtävissä Aalto-yliopistossa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa esimerkiksi logistiikan tutkijana ja määräaikaisena professorina.
Vaasan yliopiston liiketoiminnan kehittämisen professuurin tehtävänä on tuottaa tutkittua tietoa puurakentamisen arvonketjun kestävyyden, kilpailukyvyn, liiketoiminnan sekä markkinoinnin ja liiketoimintakonseptien kehittämisen tueksi.
Ensimmäinen puurakentamisen liiketoiminnan kehittämisen professuuri alkoi vuonna 2016.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








