Pöpperöinen suojasää ja puuskainen vesisade tekevät talvisesta fasaanijahdista extremelajin – ainakin koiralle

Kukko tähtäimessä. Pauliina Lunna (vas) seuraa katseella, kun Matti Lämsä vetää liipaisimesta. Kuva: Jaana Kankaanpää

Tihkusadeseinämä viistää männikköä, ja navakka tuuli saa katajapensaatkin kumartamaan syvään. Lunta ei näy missään. Lämmin föhntuuli on hönkinyt lännen suunnalta jo monta päivää.

Mukavuudenhaluinen seurakoira ”hyggeilee” tällaisella koiranilmalla leppoisasti kotisohvalla ja napsii aika ajoin emännän tarjoamia pikkuruisia herkkupaloja.

Mikko Hallan Reetu-koira odottaa innoissaan metsälle menoa. Takana toimittaja Pekka Ervasti sekä yrittäjät Matti Lämsä ja Lauri Kaivoluoto. Kuva: Jaana Kankaanpää

Irlanninsetteri Reetu ja gordoninsetteri Petsi eivät ole sylipuudeleita, vaan karaistuneita jahtiammattilaisia. Tutkapannan antenni kenossa ne pyyhältävät pitkin märkää, tammikuista metsää Pornaisissa. Nyt vaaditaan kuonon vainuantureilta äärimmäistä herkkyyttä, sillä puhurit riepottavat aluskasvillisuuden seassa jurottavien fasaanien hajun taivaan tuuliin.

Näin jahtikauden lopulla fasaaninkasvattaja Mikko Hallan mailla lymyilevät enää selviytymistaidoiltaan ovelimmat linnut. Ne osaavat piiloutua ja väistää taitavasti koiraa ja metsästäjää. Koiran edestä lintu ei välttämättä pomppaakaan siivilleen, vaan vaihtaa maisemaa jalkapatikassa.

”Nyt koira seisoo 40 metrin päässä”, Halla pyyhkii vesipisaroita gps-näytöltään ja osoittaa kädellään metsästäjille oikean etenemissuunnan.

Saalis pivossa. Matti Lämsä on saanut fasaanikukon alas. Jahtikaveri Petsikin on yllättynyt. Kuva: Jaana Kankaanpää

Haulikot ovat olleet taitettuina ja ilman patruunoita metsästäjien käsivarsilla. Kun koira seisoo, paukut solautetaan piippuun, mutta asetta ei vielä suljeta. Käsky siihen tulee vasta, kun jahtiketju pääsee lähelle koiran taakse.

”Varmistin pois!”, Petsin omistaja Veijo Kantanen komentaa.

Pääkaupunkiseudulta jahtiin tulleet Pauliina Lunna ja Matti Lämsä seisovat haulikko ylöspäin osoittaen jäkälän peittämällä kalliolla ja odottavat koiranomistajan viimeistä komentoa.

Fasaanijahdissa pätevät samat säännöt kuin seisovalla koiralla yleensäkin. Lintua ei ammuta maahan, vaikka sen näkisi vilistävän varvikossa. Vasta, kun saalis pyrähtää siivilleen, sitä saa ampua. Jos lintu jää haavakoksi ja räpistelee maassa, koira hoitaa noudon, eikä metsästäjä ammuskele alaspäin.

”Aja”, kajahtaa käsky, ja koira ryntää ryteikköön.

Suomessa metsästetään vuosittain 15 000–75 000 fasaania. Kuva: Jaana Kankaanpää

Fasaanikukko ampaisee siivilleen kimakasti kaakattaen. Pitkäpyrstöisen linnun profiili piirtyy harmaita pilviä vasten. Lämsän haulikko jyrähtää kahdesti, ja kukko putoaa männikköön. Koira noutaa saaliin varvikosta ja tuo sen isännälleen.

Lintu ripustetaan kantohihnoihin, ja jahti jatkuu. Reetu ja Petsi kampaavat maastoa, joka vaihtelee harvasta männiköstä tiheään taimikkoon. Fasaaneja löytyy harvakseltaan. Useimmat niistä pääsevät livahtamaan karkuun, kun metsästäjät yrittävät tihkusateessa tihrustaa niitä tähtäimeen. Fasaanilla on vahva kotikenttäetu.

Sadepilvet hämärtävät talvipäivän tavallistakin aikaisemmin. Lopulta läpimärkä jahtiseurue kokoontuu Hallan taukolaavulle ja virittelee räiskyvät tulet. Hirvivorsmackin jälkeen, höyryävän lämmin kahvikuksa kädessä voidaan jälleen todeta: aina tämä kotiolot voittaa.