Psyykenlääkkeet muuttavat kaloja
Vesistöihin kulkeutuvat ihmisten psyykenlääkkeet muuttavat kalojen käyttäytymistä, osoittaa tuore Uumajan yliopiston tutkimus.
Yleiselle ahdistuslääkkeelle oksatsepaamille altistuneet ahvenet olivat rohkeampia, epäsosiaalisempia ja tehokkaampia ruuan hankinnassa kuin lääkkeelle altistumattomat verrokit, kirjoittaa Tiede-lehti.
Kokeessa ahvenet altistettiin seitsemän päivän ajan samanlaisille lääkepitoisuuksille kuin mitä tavataan paikoin Ruotsin vesistöissä. Ahvenia testattiin sen jälkeen tyypillisillä käyttäytymiskokeilla.
Oksatsempaania saaneet kalat lähtivät muitta mutkitta tutkimaan uusia paikkoja altaassa, kun verrokit pysyttelivät visusti piilossa.
Lääkeahvenet myös ehtivät ahmia suuren osan tarjolla olevasta ruuasta, ennen kuin muut kalat pääsivät edes alkuun syömisessä.
Ahvenyksilöille lääkealtistus toi hyödyllisiä ominaisuuksia. Luonnossa piirteet, kuten rohkeus, voivat kuitenkin altistaa kalan helpommin saalistajille.
Uusista käyttäytymispiirteistä saattaa olla myös arvaamattomia ekologisia seurauksia, kun yksi tärkeä peluri ravintoverkossa muuttaa toimintatapojaan.
”Ongelma ei ole ruotsalainen. Samanlaisia lääkeainepitoisuuksia esiintyy joka puolella maailmaa”, muistutti Uumajan yliopiston tutkija Jerker Fick Bostonissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Tutkittu lääkeaine vähentää ihmisen stressitasoja, ja sillä on ilmeisesti sama vaikutus kaloihin.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
