Vasta perustettu Metsäsuhdeklubi yhdistää metsäsuhdetta tutkivia tahoja eri tieteenaloilta
Kerho yhdistää muun muassa humanisteja sekä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteilijöitä. Myös metsämuseo Lusto on ollut mukana perustamassa uutta tieteenalakerhoa.
Suomalainen metsäsuhde on valittu Museoviraston ylläpitämään Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Kuva: Jarkko SirkiäIhmisten suhdetta metsään tutkii laaja joukko eri alojen ihmisiä, joita yhdistämään on perustettu Suomen Metsätieteellisen seuran tieteenalakerhoksi hyväksytty Metsäsuhdeklubi.
Metsäsuhdeklubi täydentää seuran toimintaa ihmistieteellisillä näkökulmilla ja monitieteisellä keskustelulla. Tavoitteena on avata metsäsuhteisiin liittyvää tieteellistä keskustelua ja lisätä metsiin liittyvän ihmistieteellisen tutkimuksen tuntemusta. Lisäksi kerho toimii yhdyssiteenä aiheen parissa työskentelevien tutkijoiden ja yhteisöjen välillä.
Metsäsuhde tarkoittaa ihmisen yksilöllistä ja muuttuvaa suhdetta metsään. Suhde muuttuu elämän aikana ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Metsäsuhteeseen vaikuttavat esimerkiksi lapsuuden kokemukset, asuinpaikka ja ympäröivän yhteisön asenteet.
Metsäsuhdetta tutkiessa voidaan tarkastella sen vaikutusta esimerkiksi historiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Suhdetta voidaan tutkia joko yksilön tai yhteisön tasolla.
Kerhon puheenjohtajana toimii Jaana Laine Helsingin yliopistosta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
