Video: Ikiaikainen metsästystapa palasi Suomeen – näin kaatui Kosken kartanon ensimmäinen jousipeura
Suurriistan metsästys jousella oli pitkään kiellettyä Suomessa. Jahtikuksan videolla pyydetään valkohäntäpeuroja Kosken kartanolla syyskuussa 2017.Moni ei tiedä, että jousella metsästämistä ei ole koskaan kokonaan kielletty Suomessa. Jousimetsästys suurriistan osalta oli sen sijaan pitkään kiellettyä. Sittemmin sallittiin majavan ja metsäkauriin metsästys. Kauriita oli aiemmin Suomessa kuitenkin niin vähän, että jousimetsästäjät keskittyivät pitkälti majavaan useita vuosia.
Metsästäjien mielissä kyti ajatus suurriistan saamiseksi jousiriistaksi. Suomalaiset jousimetsästäjät hakivat ahkerasti oppia maailmalta. Moni ei tiedä sitäkään, että jousi metsästysaseena soveltuu juuri keskisuuren ja suuren riistan kaatoon parhaiten.
Amerikkalaisvalmisteiset leikkaavat metsästyskärjet, nuolet ja jouset onkin suunniteltu pääasiassa valkohäntäpeuran kokoisen riistan kaatoon. Tämä ei ole mikään yllätys. Pohjois-Amerikassa kaadetaan vuosittain yli miljoona valkohäntäpeuraa jousiaseella.
Suomalaiset halusivat peurat jousilaillisiksi. Kun esitin asiaa yli kymmenen vuotta sitten toimiessani metsästäjäjärjestön johtotehtävissä, minulle naurettiin. Tuolloin tehtiin kuitenkin ratkaisevia päätöksiä peurojen ja villisian saamiseksi jousilaillisiksi. Uskaliaimmat väläyttivät hirveäkin, mutta järki voitti.
Peurojen jousimetsästyksen avaus oli 1.9.2017, mikä päivä jää historiaan. Jahdin alkupäiviltä tallennettiin tunnelmia tähän juttuun. Ne ovat ikimuistoisia. Ottihan metsästysmuodon laajennuksen saaminen lainsäädäntöön pitkästi yli kymmenen vuotta.
Kirjoittaja: Panu Hiidenmies
Metsästäjä: Panu Hiidenmies
Jutun toimitus, kuvaus ja editointi: Olli Kangas
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

