Metsäasiantuntija, maanomistaja ja konekuski joutuivat hakkuusta käräjille naapurimetsän liito-oravamerkintöjen vuoksi – ”Yhtään en osannut aavistaa”

Käräjäoikeus hylkäsi lokakuussa syytteet hakkuusta, jonka Anita Vilén-Hemilä oli suunnitellut syksyllä 2016. Oikeusprosessi oli poikkeuksellinen kokemus. ”Muutaman yön olen nukkunut sen aikana huonosti. Nyt kun se on ohi, sen haluaa unohtaa. En tunne itseäni rikolliseksi, olisi päätös ollut mikä tahansa.” Kuva: Rami Marjamäki

Jo useita vuosia sitten tehtyjä hakkuita on tänä vuonna puitu käräjäoikeuksissa eri puolilla Suomea. Tapauksista kolme on käsitelty loppuun ja neljännen käsittely alkaa näinä päivinä. Kaikissa jutuissa hakkuun vastuuhenkilöitä on syytetty luonnonsuojelulailla suojellun liito-oravan elinympäristön turmelemisesta, ja rikosnimikkeenä on ollut luonnonsuojelurikos tai -rikkomus.

Oikeusjuttujen rypäs ei välttämättä johdu siitä, että liito-oravaa huomioitaisiin aikaisempaa huonommin hakkuissa – päinvastoin metsäammattilaisten koulutusta aiheesta on lisätty.

Yhtä tapausta lukuun ottamatta syytteet juontavat juurensa vuonna 2016 tehtyyn lakimuutokseen. Huhtikuuhun 2016 saakka valtion ely-keskuksen viranomaiset tulivat tekemään maastoon hakkuiden rajaukset, jos kohteella todettiin liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikka. Lakimuutoksen jälkeen vastuu liito-oravan riittävästä huomioinnista jäi hakkuusta vastaavien henkilöiden kontolle. Jos huomiointi on jonkun mielestä epäonnistunut, tilannetta pui tutkintapyynnön jälkeen ensin poliisi. Sen jälkeen asia etenee käräjäoikeuteen, jos se todetaan esitutkinnan perusteella aiheelliseksi.

Liito-oravaa koskevan lakitekstin epämääräisyys aiheuttaa tulkinnan pulmia hakkuiden suunnittelijoille. Kuva: Rami Marjamäki

Tällaiseen yllättävään tilanteeseen – ensin poliisin kuulusteluun ja sitten oikeuteen – joutui metsänhoitoyhdistys Pirkanmaan metsäasiantuntija Anita Vilén-Hemilä viime vuonna. Hänen kanssaan syytettyjen penkillä istuivat maanomistaja ja kohteen hakannut metsäkoneyrittäjä. Tutkintapyynnön teki paikallinen ympäristöviranomainen, Pirkanmaan ely-keskus. Aikaa hakkuusta oli ehtinyt kulua lähes kaksi vuotta, joten syyte tuli melkoisena yllätyksenä.

"Yhtään en osannut tällaista aavistaa."

Vilén-Hemilä oli suunnitellut leimikon ja vastasi hakkuusta, joten maalaisjärjellä ajatellen hän oli päävastuullinen. Syyttäjä vaati kuitenkin myös maanomistajalle ja koneenkuljettajalle rangaistuksia.

Tehty avohakkuu oli erittäin pieni, vain 0,2 hehtaarin kokoinen. Erikoista tapauksessa oli, ettei kukaan väittänyt kyseisellä kohteella olevan liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkaa. Ongelmaksi muodostuivat naapurin metsässä tehdyt liito-oravahavainnot. Ely-keskuksen ja syyttäjän mielestä hakkuussa ei oltu jätetty riittävää suojavyöhykettä naapurin puolella sijaitsevien puiden ympärille.

Lakia valvova viranomainen vaatii suojavyöhykkeen leveydeksi 25–30 metriä, joten tällainen kaistale ulottuu helposti tilarajan tai jopa tien toiselle puolelle. Eivätkä liito-orava tai ely-keskus välitä tilarajoista – ainakin sen Vilén-Hemilän syyte osoitti.

Kun kyseinen hakkuu tehtiin, laki oli muuttunut vasta puoli vuotta aikaisemmin. Vilén-Hemilä tiesi lain muuttuneen, mutta hänelle ei tullut mieleenkään, että tästä kyseisestä kohteesta voisi koitua ongelmia.

”Kyllä se tiedossa oli, että jatkossa liito-oravarajauksia puitaisiin viime kädessä käräjillä, mutta ajatus oli, että kynnys siihen olisi korkea ja teon pitäisi olla todella törkeä.”

Metsänhoitoyhdistyksen karttajärjestelmässä ei ollut mitään merkintää liito-oravista tällä kohteella. Sen sijaan metsäkeskukseen lähetetty metsänkäyttöilmoitus aiheutti yhteydenotot sekä metsäkeskuksesta että ely-keskuksesta: naapurimetsässä näkyy liito-oravamerkintöjä.

Liito-orava on tavallista oravaa pienempi, noin 120–150 gramman painoinen sekametsien arka asukas. Kuva: Kari Kyto

Yhteydenottojen jälkeen Vilén-Hemilä kävi tarkastamassa kohteen vielä uudelleen, kiersi myös naapurimetsän puolella ja teki työmaaohjeen vasta tämän jälkeen.

”Jos nyt voisin tehdä jotain toisin, niin olisin voinut olla yhteydessä ely-keskukseen ja kertoa, että asia on huomioitu. Olisin voinut lisäksi pyytää elyä yksilöimään heidän tarkoittamansa lukuisat puut”, Vilén-Hemilä pohtii.

”Toisaalta elyn lausunnossa ei pyydetty vastausta.”

Muut kaksi oikeusjuttua käsiteltiin Satakunnassa ja Pohjois-Savossa. Myös niissä syytteet hylättiin. Päätösten mukaan syytetyt eivät olleet toimineet törkeän huolimattomasti.

Pohjois-Savon tapauksessa aluetta oli Pirkanmaan tapauksen tavoin tarkasteltu maastossa ennen hakkuuta.

Satakunnan jutussa metsäasiantuntijaa syytettiin elinympäristön heikentämisestä, vaikka mitään merkintää liito-oravista ei löytynyt edes elyn tietojärjestelmästä. Hakkuu oli tapahtunut ennen lakimuutosta, eli tuolloin vastuu rajaamisesta oli elyllä. Satakunnassa tutkintapyynnön oli tehnyt yksityishenkilö.

Vaikka käräjiä on istuttu jo kolmet, mitään selkeää linjaa asiassa ei ole vielä muodostunut. Lakitekstin epämääräisyys aiheuttaa pulmia sekä käytännön rajauksissa että oikeuskäsittelyissä.

”Lakiin on kirjattu vain, ettei liito-oravan lisääntymis- ja levähtämispaikkaa saa hävittää tai heikentää. Ei mitään muuta, esimerkiksi metrimääriä”, toteaa useiden syytettyjen asiamiehenä toiminut lakimies Tuomo Pesälä Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy:stä.

Mitä heikentäminen ja hävittäminen tarkoittaa – sitä on linjattu käräjäoikeuksissa. Taatusti tällaista kiellettyä toimintaa olisi pesäpuun kaato tai pesänä toimivan linnunpöntön poistaminen. Entä jos kolopuu on olemassa, mutta se on tyhjä?

Tähän käräjäoikeus otti Pohjois-Savossa kantaa. ”Ely-keskus, joka vie näitä juttuja poliisin esitutkintaan, on sitä mieltä, että ohjemateriaalissa mainittua viiden vuoden sääntöä pitää noudattaa”, Pesälä sanoo.

Viiden vuoden sääntö tarkoittaa, että lisääntymis- ja levähdyspaikka on olemassa, ellei viitenä peräkkäisenä vuonna ole tarkastuksessa todettu autioitumista. Liito-­orava elää 2–3 vuotta, mutta tämän linjauksen mukaan havainto pysyisi voimassa, vaikka edellinen todellinen elonmerkki olisi vuosien takaa.

Tätä ei käräjäoikeus hyväksynyt, vaan totesi, ettei laissa näin ole määrätty. Tapion laatimassa neuvontamateriaalissa annettu ohje ei ole laki.

Käytännössä viiden vuoden sääntö tarkoittaisi autioituneilla liito-oravapaikoilla sitä, että hakkuuluvan vapautumista pitäisi odotella viisi vuotta.

Pesälä toivoo, että jo käsitellyt tapaukset vaikuttaisivat syyttämiskynnykseen. ”Että ratkaisujen perusteella huolellisesti harkittaisiin, onko perusteita lähteä nostamaan syytteitä. Jo rikossyytteeseen joutuminen on kova paikka kenelle tahansa.”

Oikeusprosessit ovat raskaita ja kalliita. Valtio on tähän mennessä tuomittu maksamaan syyttömiksi todetuille oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 51 000 euroa.

Tähänastisissa tapauksissa syyttäjät ovat vaatineet sakkorangaistuksia. Luonnonsuojelurikoksesta voidaan tuomita enimmillään kaksi ja törkeästä luonnonsuojelurikoksesta jopa neljä vuotta vankeutta.

Liito-oravia on vaikeaa jäljittää syksyisin, jolloin papanoita ei näy. Kellanruskeat papanat erottuvat keväällä puiden juurilta. Kuva: Rami Marjamäki

Pirkanmaan ely-keskuksessa liito-oravan suojelusta vastaava ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen sanoo, että osa metsäammattilaisista osaa ottaa liito-oravan hyvin huomioon. Hänen mukaansa ely-keskus antaa tarvittaessa neuvoja liito-oravan huomioimisesta metsänkäsittelyssä.

Lähtökohtaisesti metsäammattilaisten pitäisi kuitenkin pystyä tunnistamaan lisääntymis- ja levähdyspaikat ja suunnittelemaan hakkuut ilman ely-keskuksen viranomaisen neuvontaa maastossa.

”Jos avun tarvitsija on maanomistaja, tulemme helpommin myös maastokäynnille. Ei voi olettaa, että maanomistajalla olisi samanlainen osaaminen kuin ammattilaisella.”

Vilén-Hemilän mielestä metsäammattilainen tuntee itsensä aika orvoksi nykyohjeistuksella. Hänenkin syytteessään kyse oli yksittäisistä metreistä suojavyöhykkeellä.

”Työmäärä on siirtynyt elyltä meille. Ainoa vaihtoehto selustan turvaamiseen on pyytää elyn virkamies maastoon ja toivoa, että hän sinne lähtee.”

Aina ei näin ole tapahtunut. Toisaalta varman päälle leveiden suojavyöhykkeiden linjaaminen voi olla kaikkea muuta kuin maanomistajan toive. ”Hyvin pienillä haapavaltaisilla tiloilla joudutaan pahimmillaan tilanteeseen, ettei hakkuita pystytä tekemään lainkaan.”

Vaatimukset ovat Vilén-Hemilän mukaan kiristyneet.

”Aikaisemmin esimerkiksi liito-oravan kulkuyhteydeksi riitti, että jätettiin yksittäisistä puista muodostuva puurivi. Nyt viranomainen saattaa vaatia suojavyöhykettä puurivin molemmin puolin.”

Pohjois-Savossa sivuttiin liito-oravamerkintöjen vanhenemista, mutta yhtä hyvä kysymys on, mistä havainnot ympäristöhallinnon Hertta-rekisteriin alun perin tulevat.

”Pirkanmaalla eniten havaintoja tulee kaavoituksen tai muiden hankkeiden luontoselvitysten yhteydessä, ammattimaisilta luontoselvittäjiltä. Tietoja antavat myös yksittäiset ihmiset. Jos ei ole epäilystä, ettei havainto voisi pitää paikkaansa, niin se voidaan tallettaa rekisteriin”, ely-keskuksen Pitkänen kertoo.

Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto neuvoo verkkosivuillaan, että liito-oravaa koskevista havainnoista kannattaa aina ilmoittaa ely-keskukselle.

Pitkänen sanoo, että metsäammattilainen tai maanomistaja voi ilmoittaa ely-keskukselle, jos huomaa maastotarkastuksessa, ettei lain tarkoittamaa paikkaa enää ole. Yksinkertaisin esimerkki tällaisesta olisi pesäpuun kaatuminen. ”Silloin voimme merkitä lisääntymis- ja levähdyspaikan hävinneeksi.”

Pitkäsen mukaan maanomistaja voi saada korvauksia liito-oravasta aiheutuneesta taloudellisesta menetyksestä. Silloin arvioidaan, ylittääkö säästettävän puuston arvo merkittävän haitan kynnyksen. Pirkanmaalla korvauksia ei ole toistaiseksi maksettu. Lakimies Pesälän mukaan missään muuallakaan ei ole korvauksia herunut.

”Sitä ei ole koeponnistettu, mikä merkittävän raja on.”

Luonnonsuojeluliiton näkemyksen mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan niin pieniksi, ettei niistä tarvitse maksaa maanomistajalle korvauksia.

Liito-orava on EU:n luontodirektiivillä erityisesti suojeltu laji Suomessa. Sen vuoksi on todennäköistä, että näitä käräjiä käydään jatkossakin.

Käräjät istunut Vilén-Hemilä suosittelee dokumentoimaan tarkasti mahdollisesti liito-oravaa liippaavien leimikoiden suunnittelun.

”Kannattaa ottaa valokuvia, nauhoittaa puut, tehdä muistiinpanoja ja käydä kaikki keskustelut kirjallisesti sähköpostin välityksellä. Sitten ei tarvitse vuosien päästä oikeudessa muistella, mitä kenenkin kanssa puhuttiin.”

Vaikka hakkuu tehtäisiin valtakirjakaupalla, syyttäjä voi olla sitä mieltä, että myös maanomistaja on vastuussa tapahtumista. ”Huolellinen pitää olla”, Pesälä sanoo.

Jokainen voi tarkistaa Metsään.fi-palvelusta, onko omaan metsään kirjattu liito-oravamerkintöjä.

Tärkeää on, että maanomistaja kertoo metsäammattilaisille, jos hänellä on tietoa liito-oravista metsässään. ”Silloin tilanne voidaan tarkistaa”, Vilén-Hemilä toteaa.