
Sellun hinnan nousu kirittää UPM:n tulosta
Yhtiö odottaa kasvattavansa tänä vuonna liikevoittonsa viimevuotista suuremmaksi.
UPM:n kannattavuus säilyi sekä liiketulosprosentilla että sijoitetun pääoman tuotolla mitattuna lähes ennallaan. Kuva: Jukka Pasonen
Eniten tulostaa paransi UPM:n selluryhmä (Biorefining). Sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden kysyntä oli hyvää, ja sellun hinnat nousivat ennakoitua nopeammin. Kuva: Jukka PasonenUPM:n vertailukelpoinen liikevoitto pysyi tammi–maaliskuussa 279 miljoonassa eurossa eli samalla tasolla kuin vastaavalla neljänneksellä vuosi sitten. Yhtiön mukaan tuotteiden kysyntä oli hyvää ja esimerkiksi sellun hinta nousi jopa odotettua nopeammin.
“Oikea-aikaiset toimenpiteet ovat auttaneet meidät hyvään vauhtiin maailmantalouden nyt elpyessä. Tuloksemme nousi pandemiaa edeltäneelle tasolle, ja yhtiön kasvuhankkeet etenivät aikataulussa ja budjetissa. Kaiken kaikkiaan hyvä alku vuodelle", toteaa toimitusjohtaja Jussi Pesonen.
Pesonen odottaa, että UPM:n vertailukelpoinen liikevoitto nousee tänä vuonna viimevuotista suuremmaksi, sillä maailmantalous elpyy Kiinan vetämänä. Kysynnän kasvun kääntöpuolena on raaka-aineiden hintojen nousu.
Pesosen mukaan lähes kaikkien UPM:n tuotteiden kysyntä oli alkuvuonna hyvää. Eniten tulostaan paransi UPM:n selluryhmä (Biorefining). Sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden kysyntä oli hyvää, ja sellun hinnat nousivat ennakoitua nopeammin
Tarramateriaalien ja erikoispaperien kysyntä jatkui vahvana. Kuluttajakysynnän muutokset sekä verkkokaupan ja päivittäiskaupan kasvu, joita pandemia on kiihdyttänyt, siivittivät UPM Raflatacin ja UPM Specialty Papersin erinomaisiin tuloksiin.
Tarroja valmistavan Raflatacin vuosineljännes oli kaikkien aikojen paras.
Graafisten paperien kysyntä ja hinnat laskivat odotetusti. Vaikeista markkinaolosuhteista huolimatta UPM Communication Papers teki selvästi voitollisen liiketuloksen.
UPM Energyn kannattavuus jatkui erinomaisena. Sähkön myyntihinnat olivat selvästi korkeammat kuin vertailuneljänneksillä, ja UPM onnistui tuotannon optimoinnissa vaihtelevilla markkinoilla.
UPM Plywood teki tasaista tulosta. Pesosen mukaan vanerin kysyntä oli edelleen hyvää rakentamisen loppukäyttökohteissa. Kysyntä piristyi teollisissa loppukäytöissä kuten jakelukaupassa ja kulkuneuvojen lattioissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

