Mediat: Jopa täällä on havaittu nyt susia ensimmäistä kertaa sataan vuoteen
Ensimmäinen vihje susista saatiin lokakuussa, kun paimen löysi laitumelta 40 kuollutta vuohta ja lammaskoiran.Susia on havaittu Kreikan Peloponnesoksen niemimaalla ensimmäistä kertaa lähes sataan vuoteen.
Riistakameroiden avulla on saatu vahvistettua yhdeksän suden olemassaolo Taygetus-vuorella lähellä muinaista Spartaa marraskuussa 2024. Tämä on ensimmäinen kerta, kun alueella on havaittu susia 1930-luvun lopun jälkeen, jolloin susien katsottiin kuolleen sukupuuttoon Peloponnesoksen niemimaalla.
18. lokakuuta Alagonian vuoristokylässä työskennellyt paimen löysi laitumelta 40 kuollutta vuohta ja lammaskoiran. Epäily vuohien surmaamisesta lankesi susien päälle. Alagonia sijaitsee Peloponnesoksen korkeimman vuorijonon Taygetuksen länsirinteellä yli 2 000 metrin korkeudessa.
Kun uutinen lampaista levisi paikallisessa mediassa, alueelle asennettiin useita riistakameroita. Kuviin on saatu neljä aikuista sutta ja viisi pentua.
Vaikka susia on aiemmin havaittu osissa Manner-Kreikkaa, nyt ne ovat levinneet myös Peloponnesoksen niemimaalle. Susia on aiemmin havaittu Parnitha-vuoriston metsissä, vain 30 kilometrin päässä neljän miljoonan asukkaan Ateenan kaupungista.
Tällä hetkellä Kreikassa vaeltaa arviolta 700 sutta, enimmäkseen syrjäisillä vuoristoalueilla. Luonnollisen saaliin vähentyessä sudet aiheuttavat myös Kreikassa yhä useammin vahinkoja kotieläimille, mikä luo haasteita susien ja ihmisten rinnakkaiselolle.
Sächsishe.de: Seit 1930 erstmals wieder Wölfe auf Peloponnes in Griechenland
GreekReporter: After Almost a Century, Wolves Return to Peloponnese, Greece
Ekathirimini: Wolves return to Peloponnese after nearly a century
The Greek Herald: Wolves return to the Peloponnese after almost a century
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





