EU-politiikan muutokset metsien käytöstä ja hoidosta voisivat aiheuttaa puunkorjuuseen jopa 117 miljoonan euron lisälaskun
Korjuun kausivaihtelun lisääntymisen takia merkittävä osa työvoiman lisätarpeesta kohdistuisi talviajalle, selviää Luken skenaariotarkastelusta. Pulaa ammattitaitoisista metsäkoneenkuljettajista on jo nyt.
EU:n metsiin vaikuttava politiikan toimet voisivat lisätä koneenkuljettajien ja korjuukaluston tarvetta 2–15 prosenttia. Kuva: Sanne KatainenEU:n politiikkatoimien aiheuttamat mahdolliset muutokset metsien käyttöön ja hoitoon aiheuttaisivat puunkorjuuseen 28–117 miljoonan euron lisäkustannuksen, mikäli teollisuuden puuntarve ja hakkuukertymä pysyvät nykytasolla. Asia selviää Luonnonvarakeskuksen(Luke) skenaariotarkastelusta.
Lisäksi koneenkuljettajien ja korjuukaluston tarve kasvaisi 2–15 prosenttia.
EU:ssa on valmistelussa useita aloitteita esimerkiksi monimuotoisuuden lisäämiseksi, maaperävaikutusten minimoimiseksi, hiilinielujen ja -varastojen kasvattamiseksi sekä avohakkuiden vähentämiseksi.
”Puunkorjuussa muutokset näkyisivät työmaakoon pienenemisenä, vuotuisten korjuuviikkojen vähenemisenä, jatkuvan kasvatuksen korjuutapojen lisääntymisenä sekä korjuutyön aputoimintojen vaatiman ajanmenekin kasvamisena”, sanoo Luken erikoistutkija Antti Mutanen tiedotteessa.
Maa- ja metsätalousministeriö tilasi Lukelta selvityksen EU-politiikkojen vaikutuksista suomalaiseen puunkorjuuseen.
”On tärkeää, että metsäalalla pystytään ennakoimaan tulevien muutosten vaikutuksia”, sanoo ministeriön metsä- ja biotalousyksikön päällikkö Erno Järvinen.
Vaikutukset puunkorjuuseen ovat suurimmat Keski- ja Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan muodostamalla alueella. Siellä skenaariosta riippuen kustannukset kasvaisivat 4–16 prosenttia nykyiseen verrattuna.
Luken erikoistutkija Kari Väätäinen arvioi, että korjuun kausivaihtelun lisääntymisen takia merkittävä osa työvoiman lisätarpeesta kohdistuisi talviajalle.
”Tämä hankaloittaa edelleen kuljettajarekrytointia, sillä pula ammattitaitoisista metsäkoneenkuljettajista on tälläkin hetkellä suuri. Puunkorjuun lisäksi EU-politiikkojen mahdolliset kustannusvaikutukset kohdistuvat koko puunhankintaan ja hankintalogistiikkaan”, Väätäinen sanoo.
EU:n metsiin liittyvien politiikkatoimien käsittely on monin paikoin yhä kesken. Yhteistä niille on, että metsien käsittelyä pyritään ohjaamaan aiempaa luonnonläheisempään ja pienipiirteisempään suuntaan.
”Muutoksesta syntyy eittämättä kustannuksia nykytilanteeseen verrattuna, ja kustannusten suuruusluokka sekä kustannusten jako arvoketjussa on hyvä tunnistaa päätöksenteossa”, Antti Mutanen sanoo.
Luke tarkasteli metsien käyttöön liittyviä EU-politiikkoja painottuen tekijöihin, jotka mahdollisesti vaikuttavat puunkorjuun kustannuksiin. Tästä johdetuilla tulevaisuuden toimintaympäristöskenaarioilla ja hankkeessa laaditulla puunkorjuun systeemianalyysimallilla laskettiin kustannus- ja suoritevaikutukset suomalaisessa puunkorjuussa.
Hanke on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







