Kommentti Into lopahti alkuunsa?
Jatkuvan kasvatuksen puolesta ja sitä vastaan kalisteltiin kalpoja vuosikymmeniä. Kannattajat uskoivat menetelmän liki autuaaksi tekevään voimaan ja ylivertaisuuteen. Vastustajat taas pelkäsivät koko nykyisen metsätalouden pohjan murentuvan.
Metsälain muutos vapautti metsänkäsittelyn vuoden alusta. Tappion kärsineiden metsäammattilaisten joustavuudesta kertoo, että he ottivat lusikan kauniisti käteensä. Uusien menetelmien käyttöön tähtäävät koulutukset myytiin loppuun, kun organisaatiot kouluttivat väkensä uuteen uskoon.
Kenttätöissä harva on päässyt uusia oppeja toteuttamaan.Eniten pettyivät ne, jotka odottivat erirakenteiseen metsänkasvatukseen kohdistuneen patoutunutta kysyntää. Mitään sellaista ei ole näkynyt, vaan metsänomistajat ovat pitäytyneet vanhoissa hakkuutavoissa.
Innon lopahtamisesta kertoi viikolla Lahdessa järjestetty metsälakiseminaari.
Aiemmasta hypetyksestä oli vain muisto jäljellä, tilaisuus houkutteli paikalle lähinnä järjestävän organisaation eli Suomen metsäkeskuksen väkeä.
Erirakenteisen metsäkasvatuksen päälle laskeutunut hiljaisuus on suorastaa hämmentävä. Kertooko se, että kaikkea kivaa ja kaunista on helppo vaatia, mutta loppupeleissä euro on edelleen kovin metsäkonsultti.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
