Sahatavaran vienti nousemassa uuteen ennätykseen
Suomalaisten sahojen tuotanto rikkonee 11 miljoonan kuutiometrin rajan. Enemmän sahattiin viimeksi vuonna 2007.
Kuusisahatavaraa lähti ulkomaille tammi–kesäkuussa peräti viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuva: Kari SalonenSahatavaran vienti on kasvanut tänä vuonna reipasta vauhtia. Kuuden ensimmäisen kuukauden aikana maailmalle laivattiin sahatavaraa 14 prosenttia enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.
Jos hyvä vauhti jatkuu, koko vuoden vientimäärä kohoaa kaikkien aikojen ennätykseen: reilusti yli kahdeksaan miljoonaan kuutiometriin.
Viimeksi viennissä kahdeksan miljoonan raja ylitettiin vuosituhannen alussa.
Kuusisahatavaraa lähti ulkomaille tammi–kesäkuussa peräti viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Mäntysahatavaran kasvuvauhti jäi kahdeksaan prosenttiin.
Kiina vahvisti asemaansa suomalaisten kuusilautojen ja -lankkujen suurimpana ostajana. Kauppa sinne kasvoi liki 90 prosenttia.
Kaksinumeroisia kasvulukuja kirjattiin alkuvuonna kuuselle myös Saudi-Arabiaan, Ranskaan ja Japaniin.
Vientibuumin Kiinaan on aprikoitu välillä hiipuvan, mutta hyvä imu jatkuu. Hinnat tosin ovat olleet laskussa jo jonkin aikaa.
”Hinnat putoavat Kiinassa pelättyä vähemmän. Hintojen lasku jää vajaaseen kymmeneen prosenttiin, mutta peruskysyntä jatkaa kasvua”, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori sanoo.
Merivuori palasi viime viikolla Kiinasta, missä suomalaisen sahurit etsivät uusia asiakkaita.
Erityisen myönteisenä Merivuori pitää mäntysahatavaran kaupan kehitystä Kiinassa.
Männynostajana Kiina nousi alkuvuonna jo Suomen kahdeksanneksi suurimmaksi.
Lue lisää keskiviikon Maaseudun Tulevaisuuden Metsänomistaja-erikoisnumerosta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
