Stora Enson Oulun tehtaalta löytyi 150 koronatapausta – uudet tartunnat laskussa
Oulussa etsittiin koronavirusta yli 1 700 henkilöltä Stora Enson Oulun tehtaalla, jossa muunnetaan paperikonetta pakkauskartongin valmistukseen.
Stora Enson tehtaalla muunnetaan paperikonetta kartongin valmistukseen. Muuntotöiden takia tehtaalla työskentelee tilapäisesti noin 1 800 ulkopuolista työntekijää. Kuva: Kai TirkkonenStora Enson Oulun tehdasprojektiin liittyvässä tartuntaryppäässä on löytynyt tähän mennessä noin 150 koronatapausta, yhtiö tiedottaa. Näistä 10 todettiin Stora Enson omilla työntekijöillä.
Viime päivinä uudet tartunnat ovat olleet laskussa. Kaikki tehtaalla työskentelevät testataan vielä kerran loppuviikosta alkaen.
Tehtaalla työskentelee tilapäisesti noin 1 800 yhtiön ulkopuolista tekijää, sillä käynnissä ovat pakkauskartongin valmistukseen tähtäävät muutostyöt. Hanke on Stora Enson mukaan loppusuoralla.
Tauti pääsi leviämään erilaisista varotoimista huolimatta.
"Emme tiedä tartunnan lähdettä. Tartunnat vaikuttavat keskittyvän kartonkikonetyömaan ympärille, jossa on työskennellyt eri vuoroissa ja ryhmissä noin 600 henkilöä", Stora Enson Oulun tehtaan johtaja Juha Mäkimattila sanoo yhtiön tiedotteessa.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

