"Tämä on täysi sensaatio!" – MTK esitteli puun muuta käyttöä Porissa
Suomi-Areenan lavalla kuultiin myös, kuinka pahvista paistovuokaa voi käyttää aamuyöllä kriittisten paikkojen suojana."Tämä on täysi sensaatio. Fossiilisia raaka-aineita voi korvata uusiutuvilla, ja Suomen metsien kasvua on äärimmäisen vaikea estää", MTK-Satakunnan kenttäpäällikkö Markus Nissinen hehkutti Porissa MTK:n järjestämässä torivartissa tiistaina.
Hän oli yksi neljästä esiintymislavalla seisseestä, joiden piti arvata kassiin sujautetun esineen raaka-aineen alkuperä.
Nissisen pussista paljastui Stora Enson Lahden MM-kisoihin kehittämä äänitorvi, joka vaikuttaa muovilta, mutta on tehty biokomposiitista. Se sisältää yli puolet kuusikuitua.
Minkä tahansa muunkin tuotteen tunnistaa puuperäiseksi, jos sen kyljessä on merkintä FSC tai PEFC, yleisöä valistettiin.
Porilainen koulukuraattori ja kaupunginvaltuutettu Hanna Hildén (kok.) kaivoi kassistaan kartonkisen eli puusta tehdyn paistovuuan, jolla voi korvata alumiinisen. Hän keksi sille nopeasti muutakin käyttöä.
"Tämän voi laittaa kasvojen suojaksi, jos puhuu täällä tyhmiä. Tai jos hukkaa aamuyön pikkutunneilla vaatteensa, tämän voi laittaa kriittisten paikkojen suojaksi", Hildén visioi.
Hän on metsänomistaja, ja kertoi polttavansa puuta varaavissa takassa ja pitävänsä päivän parhaana antina sanomalehteä.
Kouluihin hän toivoi elämyksellisempää ja käytännönläheisempää metsäopetusta, jotta lasten tietämys ei rajoittuisi vain puiden tunnistamiseen.
Myös kansanedustaja ja niinikään metsänomistaja Antti Rantakangas (kesk.) ja Satakunnan metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Esa Halonen olivat innoissaan puun uusista mahdollisuuksista. Rantakangas löysi yllätyspussistaan puupohjaisen patonkokotelon ja Halonen sahanpurua näköistä jauhetta. Se paljastui kuusesta uutetuksi hemiselluloosaksi, joka ehkäisee ja hoitaa virtsatievaivoja. Puu palvelee siis myös lääketiedettä, tilaisuuden juontanut Anni-Mari Syväniemi MTK:sta muistutti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

