MTK varoittaa metsien pakkomaksun tärvelevän puukaupan luottamuksen
Metsäteollisuuden jälleen esille nostama metsänomistajien ennakkovero tärvelisi MTK:n mukaan puukaupan luottamuksen. MTK:n kanta pakkomaksuun on ehdottoman kielteinen.Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo esitti Ylen haastattelussa tiistaina vuotuista veroa metsien omistamisesta niin, että maksetut verot voi vähentää aikanaan puun myyntiverosta korkoineen. Kyse olisi ennakkoverosta tai entisen pinta-alaverotuksen ja nykyisen myyntiverotuksen yhdistelmästä.
"Aktiivinen metsätalouden harjoittaminen, metsien hoitaminen ja puun myyminen olisi entistä houkuttelevampaa", Salo perusteli. Nykyinen puun myyntivero ei kannusta teollisuuden mielestä metsänomistajia riittävästi puukauppoihin.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola pitää Salon nyt esille nostamaa mallia jatkumona sille, että metsäteollisuus esitti kesällä 2010 metsätilamaksun määräämistä metsänomistajille. Mallia on kutsuttu metsätilamaksuksi, ennakkoveroksi ja nyt yhdistelmämalliksi.
"Pakkokeinoilla metsänomistaja yritetään saada puumarkkinoille. Keinot ovat markkinatalouden vastaisia, eivätkä tämänkaltaiset avaukset ole millään muotoa lisäämässä luottamusta puumarkkinoilla. Meillä on ehdottoman kielteinen kanta tällaisiin pakkomaksuihin", Tiirola sanoo.
Hallitusneuvotteluja käyvien keskustan, perussuomalaisten tai kokoomuksen piirissä metsänomistajille kaavailtu ennakkovero ei ole herättänyt laajaa innostusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
