Puun kuormauspaikan läpi ei saa oikaista – läheltä piti -tilanteita on syntynyt näillä paikkakunnilla
Viime aikoina on tehty huolestuttavia havaintoja luvattomasta liikkumisesta puun kuormauspaikoilla eri puolilla Suomea.
Puita lastattiin junakuljetukseen Metsä-Fibren Kemin tehtaalle Oulaisissa viime keväänä. Kuvituskuva. Kuva: Kai TirkkonenVäylävirasto muistuttaa, että liikkuminen raiteilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on vaarallista ja kiellettyä myös laissa.
Rautateiden varsilla sijaitsee useita raakapuun kuormauspaikkoja ympäri Suomen.
”Viime aikoina ongelmia on ollut esimerkiksi Jämsässä, Heinolassa ja Ylivieskassa. Suurin epäkohta on se, että ihmiset oikaisevat kuormauspaikan läpi. Alueilla liikkuu raskasta kalustoa, jota ei välttämättä huomaa puukasojen takaa, eivätkä kuljettajat välttämättä huomaa luvattomia kulkijoita”, muistuttaa Väyläviraston asiantuntija Kimmo Tiainen tiedotteessa.
Puuta kuljettavat ovat raportoineet siitäkin, että ihmiset kulkevat toiselta puolen vaunuja jopa lastauksen aikana. Myös ilkivaltaa on tehty.
”Yrittäjät tekevät jatkuvasti havaintoja ulkopuolisista liikkujista kuormausalueilla. Läheltä piti -tilanteita syntyy valitettavan usein, ja vakavan henkilövahingon uhka on usein läsnä”, Tiainen sanoo.
Väylävirasto toivoo, että rautatien ja raakapuun kuormausalueiden vaaroista keskusteltaisiin myös lasten ja nuorten kanssa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







