228 poikkeuslupaa karhun metsästykseen
Suomen riistakeskus on myöntänyt karhun kannanhoidolliseen metsästykseen vähemmän lupia kuin viime vuonna.Suomen riistakeskus tiedottaa, että se on myöntänyt 228 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 313 eläintä. Metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.
Poronhoitoalueella saa kaataa alueellisen kiintiön nojalla yhteensä 85 karhua. Itäisellä alueella kiintiö on 70 ja läntisellä 15 eläintä. Kiintiö on 10 karhua pienempi kuin edellisvuonna. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porontaloudelle aiheuttamia vahinkoja.
Poronhoitoalueen ulkopuolelle Suomen riistakeskus on myöntänyt 228 kannanhoidollista poikkeuslupaa, Suomen riistakeskuksen tiedotteessa kerrotaan. Määrä on 32 lupaa pienempi kuin edellisvuonna.
Eniten lupia sai Pohjois-Karjala, jonne myönnettiin 114 poikkeuslupaa.
Poikkeuslupia on myönnetty eniten alueille, joissa kannan leikkaamiselle tai kasvun pysäyttämiselle on tarve. Sen vuoksi lupia on kohdistettu edelleen eniten Pohjois-Karjalaan.
Tiedotteen mukaan Etelä-Savo on ainoa alue, jonka poikkeuslupamäärä on merkittävästi kasvanut viime vuodesta. Alueen itäosiin suunnattiin lupia karhukannan ja karhujen aiheuttamien vahinkojen perusteella.
Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla poikkeuslupia on suunnattu metsäpeura-alueille.
Luonnonvarakeskuksen karhukanta-arvion mukaan Suomen karhukanta on hieman pienentynyt edellisvuodesta, tiedotteessa kerrotaan. Kasvua on tapahtunut lähinnä itäisessä Suomessa ja siellä alueen eteläosissa Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa.
Muualla muutokset ovat vähäisempiä.
Arvioiden mukaan metsissämme liikkuu vajaa 1 800 yli vuoden ikäistä karhua ja lähes 400 pentua. Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 335 karhua.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

