Kymen Sanomat: Kotkamills myi tytäryhtiönsä Etelä-Koreaan
Eteläkorealaisella Dongwha Enterprisella on samanlaista tuotantoa kuin myytävällä Imprexillä, lastulevynvalmistusta, lattiapinnotteita ja kemianteollisuutta.
Kotkamillsin kapasiteetiltaan 400 000 tonnin kartonkikone valmistui Kotkassa kesällä 2016. Kuva on koneen asennustöiden viimeistelyvaiheesta. Kuva: Sanne KatainenKotkamills Oy on myynyt tytäryhtiönsä Kotkamills Imprex Oy:n eteläkorealaiselle Dongwha Enterprise Co:lle 27 miljoonalla eurolla, kertoo Kymen Sanomat.
Kotkamillsin talousjohtajan Petri Hirvosen mukaan kauppa parantaa Kotkamillsin kassavirtaa ja liikevoittoa.
Imprexillä on työntekijöitä noin 50 ja henkilöstö tulee siirtymään kokonaisuudessaan niin sanottuina vanhoina työntekijöinä uuden omistuksen piiriin.
Dongwha Enterprise Co on pörssiyhtiö, jonka liikevaihto oli vuonna 2016 yli 500 miljoonaa euroa.
Sillä on samanlaista tuotantoa kuin Imprexillä, lastulevynvalmistusta, lattiapinnotteita ja kemianteollisuutta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
