Tiesitkö: Suomen luonnossa elää tulitikkuaskin kokoinen nisäkäs, joka kutistuu talveksi entisestään

Kuva: Esko Inberg

Jos syksyllä onnistuu näkemään metsäpäästäisen, kyseessä on miltei varmasti nuori yksilö, kuluneena kesänä syntynyt. Vanhemmat talvehtineet metsäpäästäiset ovat syksyn myötä siirtyneet hiljalleen jo manan maille.

Piskuinen metsäpäästäinen elää korkeintaan hieman yli vuoden ikäiseksi. Vanhat päästäiset eivät esimerkiksi enää elämänsä ehtoolla vaihda talvikarvaa.

Nuoret tekevät harvoin poikasia synnyinvuonnaan, mutta on se mahdollista. Etenkin, jos kannan tiheys alueella on keväällä ollut vähälukuinen, voivat nuoretkin yksilöt lisääntyä jo samana kesänä. Näin on kuitenkin vain naarailla, ei koirailla.

Syys-lokakuussa nuoret metsäpäästäiset valmistautuvat talveen. Talven ne viettävät hereillä, joten ravintoa on saatava silloinkin.

Lajilla on kuitenkin kyky sopeutua talviaikaiseen energiapulaan erikoisella tavalla. Metsäpäästäinen muuttuu talven ajaksi pienemmäksi. Sen ruumis lyhenee, ja myös sen kallo muuttuu litteämmäksi. Tämä on mahdollista, kun eläimen nikamien rustoiset välilevyt supistuvat.

Pientäkin pienemmäksi muuttuminen ei poista sitä tosiasiaa, että metsäpäästäisen on syötävä parin tunnin välein. Pienempi koko kuitenkin auttaa selviämään talven yli, kun kokonaisenergiantarve vähenee.

Jos metsäpäästäinen selviää talven yli aikuiseksi, alkavat sillä toukokuussa lisääntymispuuhat. Koiraat kilvoittelevat naaraista aggressiivisesti, ja kovakouraisesti ne kohtelevat myös parittelukumppaniaan. Myös paritteluun vielä haluton naaras puree koiraita empimättä. Parittelukauden aikaan voi kuulla metsäpäästäisen kiivaita ääniä, kuten ärhäköitä sirityksiä.

Pesänsä metsäpäästäinen pehmustaa koloon maan alle tai kasvillisuuden sekaan. Liikkeellä ollessaan metsäpäästäinen ääntelee ahkerasti pienin piipityksin.

Metsäpäästäisellä on huono näkö, ja se aistiikin ja myös viestii parhaiten tuoksullaan. Haju on tarpeen eritoten eri päästäislajien välillä. Aikuisen metsäpäästäiskoiraan myskirauhaset erittävät hieman tympeää tuoksua, mutta idänpäästäisen tuoksua on luonnehdittu halvan hajuveden aromiksi. Sen tunnistaa ihminenkin vaikka silmät kiinni.

Nimensä mukaisesti metsäpäästäinen asuu metsässä, mutta se on kostean metsän lisäksi sopeutunut monenlaisiin ympäristöihin rantaniityistä hakkuualueisiin ja kesantopelloilta tuntureihin.

Ilmastonmuutos ei ole sanottavammin heikentänyt metsäpäästäisen oloja. Notkahduksia lajin hyvään elinvoimaisuuteen saattaa kuitenkin esiintyä: jos paksu lumipeite keväällä jäätyy maata vasten, metsäpäästäinen on vaikeuksissa, kun ei hentoisena olentona pysty kaivamaan tietään ravinnon luo.

Toisinaan peto, esimerkiksi kissa, tappaa metsä­päästäisen, muttei syö sitä. Tämän vuoksi joskus luullaan, että metsäpäästäinen ei kelpaa ravinnoksi. Kyllä se kelpaa, jos pedolla vain on tarpeeksi nälkä. Aikuiset metsäpäästäiskoiraat erittävät kylkirauhasistaan niin tujua myskintapaista tuoksua, että peto usein jättää tappamansa saaliin nauttimatta.