Metsäklinikka: Metsälahjavähennyksessä piilee sudenkuoppa – Ajoita puukauppa tarkasti
Liian aikaisin maksettu puukauppatili voi pilata mahdollisuuden metsälahjavähennyksen hyödyntämiseen.
Metsälahjavähennystä suunnittelevan puunmyyjän kannattaa olla tarkkana, etteivät hakkuutulot osu liian aikaiseen ajankohtaan. Kuva: Kari SalonenViime vuosi oli ensimmäinen vuosi, kun ison tilan lahjoituksena saaneet metsänomistajat ovat voineet hyödyntää uutta metsälahjavähennystä. Jos vähennyksen ehdot täyttyvät eli viime vuonna lahjoituksena saatu tila on riittävän suuri, metsälahjavähennystä voi vaatia tänä keväänä henkilökohtaisen, esitäytetyn veroilmoituksen palautuksen yhteydessä erillisellä 2L-lomakkeella.
Miten lahjana saadulla tilalla tehtävä puukauppa pitää ajoittaa, jotta puunmyyntitulojen verotuksessa voi hyödyntää metsälahjavähennyksen, ylitarkastaja Kari Pilhjerta Verohallinnosta?
”Vähennyspohja muodostuu vasta sitten, kun lahjavero on maksettu. Tämän vuoksi puukaupan maksusuoritusten ajoittumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Metsälahjavähennystä voi hyödyntää vasta sinä vuonna, jolloin lahjaveropäätös on annettu ja lahjavero on kokonaan maksettu.
Jos on tarvetta toimia nopeasti, aikatauluun voi vaikuttaa itse niin, että antaa lahjaveroilmoituksen mahdollisimman pian ja maksaa verot heti yhdessä erässä.”
Jos puukauppoja ja hakkuita tehdään nopealla tahdilla loppuvuonna ja lahjaveron maksu ajoittuu vasta seuraavalle vuodelle, jää metsälahjavähennys hyödyntämättä ensimmäisenä vuonna saatujen tulojen perusteella. Tämä voi olla ongelmallinen tilanne, jos metsänomistajalla on niukasti hakattavaa metsissään – metsälahjavähennystä voi hyödyntää vain 15 vuoden ajan.
Onko Verohallinnolla vielä tietoa siitä, kuinka paljon metsälahjoituksia viime vuonna tehtiin ja kuinka moni voi hakea metsälahjavähennystä?
”Määrä selviää vasta lokakuun lopulla, kun vuoden 2017 verotus valmistuu. Sen jälkeen vuoden 2017 metsälahjavähennyksiä ei enää voi vaatia. Veikkaan, että koko maassa määrä jää korkeintaan joihinkin satoihin metsänomistajiin. Vuonna 2018 niitä voi jo tulla enemmän.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
