Metsästäjäliiton Tuomas Hallenberg on valittu Euroopan metsästäjien kattojärjestön hallitukseen ja pohjolan metsästysjärjestön puheenjohtajaksi
FACE on maailman suurin metsästäjiä edustava järjestö.
Tuomas Hallenberg edustaa nykyään sekä Euroopan että pohjolan metsästäjien järjestöissä. Kuva: Sanne KatainenSuomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg on valittu Euroopan metsästäjien kattojärjestön FACE:n hallituksen jäseneksi.
Aiemmin syksyllä hänet valittiin Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin metsästäjäliittojen yhteistyöjärjestön Nordic Hunters Alliancen (NHA) puheenjohtajaksi. Puheenjohtajuus on kolmivuotinen.
FACE on perustettu vuonna 1977 ja se edustaa Euroopan seitsemää miljoonaa metsästäjää. Kyseessä on maailman suurin metsästäjiä edustava voittoa tavoittelematon valtioista riippumaton järjestö.
Järjestö koostuu sen jäsenistä, joita ovat kansalliset metsästäjäjärjestöt 37 Euroopan maasta, mukaan lukien Suomesta. FACElla on myös seitsemän liitännäisjäsentä ja sen sihteeristö toimii Brysselissä.
NHA taas ajaa pohjolan noin 600 000 metsästäjän etuja EU-tasolla.
Tavoitteena on, että pohjoismaisen metsästyksen erityispiirteet tulevat huomioiduksi EU-lainsäädännössä. Pohjolassa metsästyksessä esimerkiksi käytetään itsenäisesti hakevia koiria muun muassa hirven sekä metsäkanalintujen metsästyksessä ja harrastus organisoituu usein metsästysseurojen kautta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
