Turun keskustassa liikkunut ahma löytyi terassin alta
Poliisi ja suurriistavirka-apu ottivat ahman kiinni yhteistyöllä. Eläinsuojeluyhdistys otti ahman hoiviinsa.Turun keskustassa liikkunut ahma on saatu kiinni, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Ahmasta saatiin lopulta havainto rakennuksen terassin alta suhteellisen lähellä alkuperäistä havaintopaikkaa Turun keskustassa.
Poliisi ja suurriistavirka-apu ottivat ahman kiinni yhteistyöllä. Eläinsuojeluyhdistys otti ahman hoiviinsa.
Poliisi sai torstaina aamupäivällä tiedon Puolalanpuiston lähettyvillä liikkuneesta ahmasta. Ahmaa oltiin siirtämässä eläinsuojeluun, mutta se pääsi karkaamaan.
Puolalanpuisto sijaitsee Turun kauppatorin ja päärautatieaseman välissä.
Torstaiaamuna ahman havainnut nainen kertoi Ylelle soittaneensa Turun eläinsuojeluyhdistykselle (Tesy) sen jälkeen, kun eläin löytyi aamulla Puolalanpuiston läheisyydessä sijaitsevasta roskakatoksesta. Yhdistyksestä vahvistettiin Ylelle, että se oli saanut eläinsuojelutehtävän Turun keskustaan, mutta paikalta löytynyt ahma pääsi pakoon.
Ahmahavainnon tekijästä uutisoi aiemmin Turun Sanomat.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







