Metson etsiminen lumisesta puusta tuo haastetta pyyntiin – koppelon väritys sulautuu lumiseen petäjään, eikä metsokukon löytäminen ole sen helpompaa

Koppelon väritys sulautuu täydellisesti lumiseen petäjään. 

Auton lämpömittari näyttää 23 celsiusastetta pakkasta, kun pysähdyn lumisen metsäautotien varteen. Auringonnousuun on vielä tunti aikaa, mutta lumen kuorruttamassa metsässä alkaa jo valostua.

Kolmevuotias suomenpystykorvani Kiepin Urho käy levottomaksi, kun asennan sille tutkapantaa. Löysään koiran irti, ja se häviää metsän kätköihin kädellä osoittamaani suuntaan.

Kiinnitän luodikkoni rinkan sivulle ja nakkaan sen selkään. Metsästän pienitehoisella luodikolla, jolla voi ampua läheltäkin, lintua särkemättä.

Sukset jätän auton katolle. Kokeilen etenemistä jalkapelillä. Viidentoista sentin puuterilumi ei vielä kulkua haittaa. Pakkanen paukahtelee puissa. Luminen metsä on muuten täysin äänetön.

Koppeloa Urho haukkuu lähempänä puuta, kuten kuvassa ja haukkukin on tiheämpää kuin metsolle. Kuva: Hannu Huttu

Pääsen autolta vain pari sataa metriä, kun ensimmäinen haukku alkaa. Sitä kestää viitisen minuuttia, kunnes kuulen Urhon vinkaisun lentoonlähdön merkiksi. Tutka näyttää suoraa viivaa linnun pakosuuntaan. Haukkupuu on kulkusuunnassa, joten käyn katsomassa lumesta puun alta jätökset. Koppelo näyttää olleen aamupalalla.

Jatkan matkaa ja katson samalla kännykän näytöltä koiratutkaa. Urho kiertää pientä ympyrää puolen kilometrin päässä, mutta haukkua ei vielä kuulu. Kohta kuuluu, selvät ovat sävelet! Koira käyttäytyy juuri noin varovaisesti metsokukolle eikä mene puun alle.

Kännykän näytölle alkaa piirtyä koiran jäljestä vahvempi ympyrä, ja haukkusarjoja kuuluu harvakseltaan. Olen ajatellut kuvata haukkua dronella, mutta nyt on siihen vielä liian hämärää. Ukkometsoa en näiltä kankailta enää tänä vuonna ammu. Kokeilen tavallisella kameralla.

Lähestyn haukkua kävellen reiluun sataan metriin, kun Urhon hätäinen vingahdus paljastaa linnun karanneen haukusta. Seison paikallani, kun vanha pitkäpyrstöinen metsokukko lentää pääni yli matalalta.

Urho juoksee täysiä perässä ohitseni ja pysähtyy kuuntelemaan. Metso lentää kauas koiran kuulomatkan ulottamattomiin. Huonosti kestää lintu haukussa näin aamulla, totean.

Matka jatkuu puolen kilometrin levyisen suoalueen yli seuraavalle kankaalle. Suo on pakkasen kovettama. Sitä on hyvä liikkua. Seuraava haukku alkaa, kun matkaa lähtöpaikalta on reilu pari kilometriä. Jälleen näyttöön muodostuu ympyrä ja haukku on harvaa. Metso taas.

Lähestyn haukkua pariin sataan metriin. Nyt on kulunut jo kymmenisen minuuttia haukun alkamisesta. Nyt kestää, ajattelen. Aamu on valjennut, ja päätän kokeilla kuvata tapahtumaa dronella.

Nostan dronen sataan metriin ja lennän haukkupaikan ylle. Urhon liike erottuu hyvin valkoisesta maisemasta. Se kiertää petäjää noin viidentoista metrin säteellä juosten. Lumeen on syntynyt Urhon tekemä polku, joka erottu hyvin ilmasta. Lasken dronea pikkuhiljaa alaspäin samalla kiertäen puuta.

Urho alkaa oikoa lähemmäs petäjää ja päästää haukkusarjan aina samalla puolen puuta. Haukun puolelta lumisen petäjän oksalta tulee esiin musta metson hahmo. Ehdin ottaa pari kuvaa, kunnes metso karkaa. Hermostui varmaan dronesta.

Metsästys onnistuu parhaiten vähän lumen aikaan, jolloin koira jaksaa tehdä normaalin pituisia hakulenkkejä. 

Kilometrin tarpomisen jälkeen kuluu Urhon haukahdus. Haukkukäyttäytymisestä päätellen siellä on koppelo. Urho pysyy tutkan mukaan lähempänä haukkupuuta. Lähestyn haukkua kävelemällä, puita suojana käyttäen.

Näen Urhon viidenkymmenen metrin päästä. Se haukkuu petäjään. Kierrän haukkua ryömimällä kuin valkoinen hylje: ase selässä ja kamera kädessä.

Huomaan pienen liikkeen petäjän kylkeä vasten kasvaneessa riukumännyssä. Samassa siitä potkaisee koppelo lentoon. Olipa hyvin piilossa oksien sisässä. Urho säntää perään ja kohta on taas haukku päällä. Pari minuuttia sitä kestää.

Seuraava haukku on myös samalla kankaalla. Koppelolta taas kuulostaa. Huomaan koppelon vasta vajaan puolen tunnin ryömimisen jälkeen. Nousen puun takaa seisomaan, mistä saan sen paremmalle hollille kuvausta varten. Urho haukkuu nyt lähellä puuta ja liikkuu kuvaussektorille. Kuvaan tilanteen talteen.

Päätän palkita koiran pitkästä haukusta. Ryömin vielä parikymmentä metriä takavasemmalle, josta löytyy reikä makuulta ampumiseen. Kaivan panoksen lämpimästä taskusta. Lumesta saan hyvän tuen aseelle. Ristikko pysyy hyvin koppelon rinnassa, kun puristan liipaisinta. Lumisen metsän sisällä laukaus 7x33 kaliiperin luodikolla on vain vaimea tussahdus.

Loppusyksystä pystykorvametsästyksen luonne muuttuu, kun linnut ovat pääosin puissa ja koiran on osattava etsiä niitä. Viime vuosien pidemmät metsästysajat ovat mahdollistaneet metsästyksen lumisissa maisemissa, ainakin Pohjois-Suomessa.

Pystykorvasta on apua nimenomaan metson ja koppelon metsästyksessä tässä vaiheessa metsästyskautta.

Teeret ovat jo parveutuneet, eikä parvi välttämättä kestä haukussa hyvin. Linnut myös löytyvät yleensä ilman koiraakin ruokailemasta näkyviltä paikoilta.

Metson ja koppelon ruokailumaat löytyvät mäntyvaltaisilta kankailta. Metsästys onnistuu parhaiten vähän lumen aikaan, jolloin koira jaksaa tehdä normaalin pituisia hakulenkkejä.

Linnun löytäminen lumisesta männystä tuo haukulle menoon lisää haastetta. Koppelon väritys sulautuu täydellisesti lumiseen petäjään.