Jäätävä tihku syynä tykkyyn
ROVANIEMI
Lauhan syksyn sulana pitämältä Perämereltä tiivistyi ilmaan runsaasti kosteutta. Se jäätyi puihin poikkeuksellisesti myös alavilla rantamailla. Seurauksena olivat vaikeat lumituhot Etelä-Lapissa.
”Ilman kosteus aiheutti alijäähtyneen vesisateen, joka taas kuorrutti puut painavalla tykkytaakalla. Sitten tulivat lumisateet ja pakkaset”, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) erikoistutkija Risto Jalkanen Rovaniemeltä.
Jalkasen mukaan kuusiin voi kertyä lunta jopa sata kiloa pituusmetriä kohti. Esimerkiksi 15-metrisessä kuusessa lumitaakka voi olla jopa 1 500 kiloa.
”Mäntyyn kertyy vähemmän lunta, eikä männyn kestävyys ole kuusen veroinen. Siksi rungot katkeavat helposti.”
Tykky katkaisee varttuneen männyn useimmiten vihreän latvuksen alapuolelta. Vaurioituneesta rungosta tulee mainio lisääntymispaikka kaarnakuoriaisille.
”Kumartavat koivut suoristuvat, jos metsä on riittävän väljä. Tiheän riukumetsän hoikat koivut saattavat jäädä taivuksiin pysyvästi.”
Männyntaimi menettää tykyn takia usein koko latvakasvaimensa. Vaurioitunut latva saattaa myös jäädä kiinni runkoon.
”Uusi latvus rakentuu vaurioituneesta latvasta, tämä aiheuttaa siihen mutkaisuutta.”
Kuusella voi esiintyä lumituhojen takia jopa kymmenkunta ranganvaihtoa. Tykyn vaurioittamat kuusikot joutuvat lahovikojen takia usein hylkyyn.
”Lumituhojen välttämiseksi on parasta, että metsä harvennetaan riittävän väljään asentoon”,
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
