Harsintahakkuun lopputulemaksi muodostui pettymys, retkeilijä: "Onneksi tämä ei ole minun"
"Onhan täällä luonnon rauhaa ja monimuotoisuutta, mutta ei tästä pankkitili paljon heilahda", metsänomistaja linjaa.
Harvennuksesta ei olisi tälle metsälle enää apua, arvioi metsäneuvoja Matti Äijö. Valoshokki tekisi vahinkoa jäljelle jäävälle puustolle ja tuulituhojen riski kasvaisi. Kuva: Rami Marjamäki"Aukeaksi vain", kuuluu vierailevan metsänomistajaryhmän toimenpide-ehdotus, kun metsän- ja luonnonhoidon asiakasneuvoja Matti Äijö Suomen metsäkeskuksesta kysyy, mitä sankalle, yli satavuotiaalle kuusikolle kannattaisi tehdä.
Äijö on samaa mieltä. Oikeastaan vaihtoehtoja ei juuri ole.
Äijö on omistanut kohteen metsän vuodesta 2002. Edellinen omistaja oli innokas hankintahakkaaja, joka haki tukkipuiksi kasvaneet männyt ja koivut pois. Harsintahakkuiden jäljiltä on jäänyt kasvamaan vaihtelevan kokoinen aluspuusto. Nyt kuusten kasvu on hyytynyt.
"Lahoa tässä ei paljon ole, mutta tukkiprosentti on yllättävän pieni. Ei päästä 50 prosenttiin", Äijö arvioi.
Puuston tiheyden vuoksi yleisöstä tiedustellaan, olisiko harvennuksesta enää mitään apua.
"No, voisihan tästä vielä hakea puuta, mutta yhtään se ei parantaisi jäljelle jäävän puuston kasvua", Äijö toteaa.
Viereisillä kuvioilla kasvaa terhakka taimikko. Niissä oli aiemmin samanlaista kuusikkoa.
"Syystä tai toisesta en tullut pistäneeksi kaikkia samalla kertaa nurin. Noiden taimikoiden kasvu on moninkertainen tämän puuston kasvuun verrattuna. Täällä toisesta päästä kuivuu kasvun verran pois."
Vaikka yli 50-päinen metsänomistajien joukko ei kohteen kuusikosta juurikaan innostu, siellä on kuitenkin hyvin viihtyviä asukkaita.
"Pöllöille tämä on sopiva metsä", Äijö kertoo.
Monimuotoisuuden vuoksi suojelu voisi olla yksi vaihtoehto, mutta ei kuitenkaan todennäköisesti ajankohtainen.
"Tässä lehtipuun ja lahopuun osuus on sen verran pieni, ettei sitä pysyvään suojeluun saisi."
Äijö arvioi kohteelta lähtevän 235 kuutiota puuta hehtaarilta.
"Onhan täällä luonnon rauhaa ja monimuotoisuutta, mutta ei tästä pankkitili paljon heilahda."
Toki puissa on hyvääkin.
"Puun laatu on tässä hyvä. Puuaines ei ainakaan ole höttöistä, kun se on hitaasti kasvanut."
Pienet, varjoon alistuneet kuusen känkkärät saattavat hyvin olla 50-vuotiaita.
Yleisö kyselee Äijöltä, miten hän aikoo kuusikon uudistaa.
"Kaikki pois muutamaa säästöpuuryhmää lukuun ottamatta. Kääntömätästys ja kuusen taimet", resepti kuuluu.
Joku retkeläisistä arvioi, ettei moista metsää kannata muuten kasvattaa kuin esittelykohteeksi.
"Onneksi ei tämä ei ole minun", puhisee toinen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
