Ovatko Suomen metsät EU-politiikan vanki? ‒ ministeri Antti Kurvinen MT Metsäilta -ohjelman tentattavana perjantaina kello 18
Mitä mahdollisuuksia Suomella on vielä vaikuttaa EU:n metsäsäätelyyn, katso maa- ja metsätalousministerin erikoishaastattelu.
MT Metsäilta -ohjelmassa ruoditaan juuri nyt ajankohtaisia EU:n metsäasioita. Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen MT Metsän päällikön Mia Jouslehdon haastattelussa. Kuva: Sanne KatainenEU:sta satelee monenlaista säätelyä, jotka vaikuttavat suuresti Suomen metsiin. Kuumia aiheita ovat tällä hetkellä muun muassa uusiutuvan energian kohtelu ja suuria maa-alueita koskettava ennallistamislainsäädäntö.
MT Metsäilta -ohjelmassa EU:n metsäpolitiikasta tentattavana on maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.). Tenttaajana on MT Metsän päällikkö Mia Jouslehto.
Ohjelmassa ministeri vastaa kysymyksiin, vieläkö Suomi voi vaikuttaa, ettei säätely kävisi Suomen metsätaloudelle ja teollisuudelle mahdottomaksi. Mistä maista Suomi voi saada metsänäkemyksilleen tukea, ja mitä mieltä ylipäätään hallitus on esimerkiksi ennallistamisvaatimuksista?
Kysymme myös, eikö ole absurdia, että metsähakkeen energiakäyttöä rajataan samalla kun EU näyttää toisaalla kaasulle vihreää valoa. Eikö tämä ole energiakriisin keskellä kummallista?
Onko metsä enää turva Suomen taloudelle jatkossa, kun säätelyä tulee monesta tuutista?
Vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin on luvassa MT Metsäilta -ohjelmassa. Katso lähetys MT:n verkkosivuilla perjantaina kello 18 ja sen jälkeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




