Jari Nilosaari nousiPuuliiton johtoon
Puuliiton uusi puheenjohtaja on Jari Nilosaari, 54, (sd.). Puuliiton valtuusto valitsi liiton mekaanisen metsäteollisuuden työehtosihteerinä toimineen Nilosaaren tehtävään torstaina Helsingissä.
Nilosaari seuraa puheenjohtajana Sakari Lepolaa (sd.), joka ilmoitti jo aiemmin jättävänsä tehtävän. Lepola johti Puuliittoa vuodesta 2009.
Nilosaaren vastaehdokkaana oli Puuliiton kansainvälinen sihteeri Aleksi Kuusisto, 36, (sd.).
Valtuusto ei äänestänyt ehdokkaista, koska valinnan ratkaisi sosiaalidemokraattien ja sitoutumattomien muodostama liittovaltuuston suurin ryhmä Yhteistyövaaliliitto.
Yhteistyövaaliliitto sai aiemmin syksyllä pidetyssä jäsenäänestyksessä valtuuston 41 paikasta 26. Vasemmistoliiton, keskustan ja sitoututumattomien Vahvasti jäsenten asialla -vaaliliitto sai 15 paikkaa.
Puuliiton varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi torstaina Jyrki Alapartasen, 56, (vas.), joka aiemmin toimi liiton sihteerinä.
Alapartasen työt eivät muutu, mutta uusien sääntöjen mukaan titteli vaihtui sihteeristä varapuheenjohtajaksi.
Nilosaaren mukaan Puuliiton on toimittava reilun työelämän puolesta ja osallistuttava työllisyydestä huolehtimiseen ennakkoluulottomasti kaikin käytettävissä olevin keinoin.
”Suomeen on luotava järjestelmä, joka mahdollistaa pienyritysten hallitun siirtymisen joko perheenjäsenille, yritysten työntekijöille tai uusille yrittäjille. Työ- ja elinkenoministeriön on syytä käynnistää hanke viipymättä niin, että pilotit saadaan liikkeelle mahdollisimman pian”, Nilosaari linjasi.
Hän totesi tarpeen olevan suuri, sillä pienten yritysten omistajakunta on jo melko ikääntynyttä. Noin joka kolmas on ylittänyt 55 vuoden rajapyykin.
”Menetämme sukupolvenvaihdoksen takia kariutuvien yritysten myötä vuosittain enemmän työpaikkoja kuin niitä uusien yritysten myötä syntyy. Ongelma on nähtävissä myös Puuliiton sopimusaloilla”, Nilosaari sanoi.
Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, metsä- ja konealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Jäseniä liitolla on 37 000.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
