Syytääkö metsätalous maaperän hiiltä ilmakehään? Luke lyttää tutkijan väitteet

Luken tutkijoiden mukaan maanmuokkaus vähentää maaperän hiiltä, mutta se kertyy takaisin metsän kasvaessa. Itä-Suomen yliopiston dosentti Heikki Simolan mukaan näin ei tapahdu, vaan hiilimäärä ei palaudu. Kuva: Niko Nyrhinen

Luonnonvarakeskus Luken tutkijat kumoavat Itä-Suomen yliopiston dosentin Heikki Simolan väitteitä metsämaan hiilipäästöistä.

Simola pitää Suomen virallista päästöraportointia virheellisenä maanmuokkauksen ja ojitettujen turvemaiden päästöjen osalta.

Luken tutkijan Aleksi Lehtosen mukaan kangasmaiden maanmuokkauksen sekä metsien uudistamisen vaikutukset maaperään on huomioitu hiililaskennoissa. Maanmuokkaus vähentää maaperän hiilivarastoa hetkellisesti, mutta kokonaisuutena hiilen määrä maassa kasvaa puuston karikkeen karttuessa.

"On osoitettu sekä mittauksin että mallien avulla, että maaperän hiilivarasto kangasmailla kasvaa. Puuston määrä on lisääntynyt jatkuvasti, jolloin biomassaa on enemmän vuosi vuoden jälkeen. Tästä seuraa, että kariketta karttuu maahan entistä enemmän."

Lehtosen mukaan Simola on myös mitannut eri asiaa kuin mitä kasvihuonekaasujen raportoinnissa edellytetään.

Kasvihuonekaasuinventaarion maaperän hiili sisältää lahopuun, karikkeen, humuskerroksen ja mineraalimaakerroksen yhteen metriin asti. Simolan tutkimuksissa on käsitelty pintamaan humuskerrosta sekä pientä osaa sen alaisesta mineraalimaasta.

"Tässä on päärynöitä ja omenoita verrattu keskenään. Tulosten pitääkin olla erilaiset."

Simola seisoo omien tulostensa takana.

"Luken mukaan hakkuun jälkeen maaperän hiilimäärä putoaa, mutta se palaa kun metsä kasvaa. Minun aineistossani vanhimmat muokkausalat ovat 35–40-vuotiaita, mutta tällaista palautumista ei näy. Kun talousmetsän kiertoaikaa pyritään lyhentämään, näyttää siltä, että ekosysteemit siirtyvät entistä vähähiilisempään tilaan."

Simolan mielestä virallinen arvio maaperän hiilen kasvuvauhdista on epärealistinen.

"Raportoitu kertymä on niin suuri, että nykyinen kangasmaiden maaperän hiilivarasto olisi voinut kasvaa nollasta nykyiselleen vajaassa 500 vuodessa, mikä ei voi pitää paikkaansa. On vaikea ymmärtää, että tehometsätalous olisi erityisesti kiihdyttänyt hiilen kertymistä maaperään eli kasvattanut hiilinielua."

Simola on verrannut mahdollisimman neitseellisiä metsiä niiden vieressä samalla kasvupaikalla sijaitseviin talousmetsiin. Luken tutkimusten lähtökohtana taas ovat enimmäkseen talousmetsät, joiden muutosta on seurattu ajan kuluessa.

"Olen aika ylpeä tästä hyvin yksinkertaisesta tutkimusmenetelmästä, jota Suomessa ei ole aikaisemmin käytetty", Simola sanoo.

Simola pitää metsätalouden ja hiilen sidonnan tavoitteita vastakkaisina.

"Metsämaan muokkauksen perusteena on nimenomaan ollut orgaanisen aineen eli kuntan lahottaminen, jotta ravinteet vapautuvat uuden puusukupolven käyttöön. Tämä lähtökohta on unohdettu, kun ajankohtaiseksi on tullut huoli ilmastopäästöistä. Suomalainen maanmuokkauskäytäntö on tehokkain mahdollinen tapa tuottaa maaperästä hiilidioksidia ilmakehään."

Simola ja Luken tutkijat ovat myös eri linjoilla turpeen hajoamisen aiheuttamista päästöistä ojitusalueilla. Simolan mukaan viralliset päästöarviot pitäisi moninkertaistaa. Luken mukaan Simolan aineisto ei edusta koko Suomen turvemaita, koska aineistossa painottuvat liiaksi puuttomiksi jääneet ojitusalueet.

Lue myös:

Tutkija: Maanmuokkaus ja soiden ojitus vesittävät metsätalouden ilmastohyödyt (MT 16.11.)

Luken uutinen: Hakkuiden vaikutus maaperän hiilivarastoon on huomioitu kasvihuonekaasuinventaariossa

Luken blogi: Vähätteleekö kasvihuonekaasuinventaario turvemaiden hiilipäästöjä?