Ahti Jauhianen istuttaa kuusentaimia vain vähän yli puolet suositellusta tiheydestä – säästää rahaa ja aikaa

Ahti Jauhiainen suosii omissa metsissään sekapuustoja. Hän uskoo useamman puulajin metsän selviytyvän yksilajista paremmin myös luonnontuhoista. Kuva: Pasi Leino

Metsänhoidossa ei kannata aina orjallisesti noudattaa kulloinkin vallitsevia ohjeita. Tämän on todennut pitkän metsäammattilaisuransa aikana Ahti Jauhiainen, joka vastasi 30 vuoden ajan MTK:n säätiön yli 2 000 hehtaarin kokoisen metsäomaisuuden hoidosta Suomusjärvellä, nykyisen Salon alueella.

"Se oli todella mielenkiintoinen tehtävä, sillä työssä pääsi kokeilemaan paljon. Meillä oli myös koekenttiä, joissa Metsäntutkimuslaitos (nykyinen Luonnonvarakeskus) teki mittauksia."

Yksi Jauhiaisen toteamista käytännön kokemuksista on, ettei kuusen taimia tarvitse istuttaa yli 1 600:aa hehtaarille, kuten suositus kuuluu.

"Kuusen istutustiheydeksi riittää tuhat kappaletta. Siihen tulee luonnontainta ja koivua täydennykseksi."

Jauhiainen on ollut jopa niin kokeilunhaluinen, että hän päätyi joskus napit vastakkain metsänhoitoa valvoneen metsälautakunnan kanssa.

"Siellä ei oikein ymmärretty, että säätiössä voidaan tehdä kaikenlaisia kokeiluja", hän muistelee.

Erilaisista näkemyksistä huolimatta Jauhiainen ei pidä hyvän metsänhoidon valvontaa turhana asiana – päinvastoin.

"Ei ole hyvä, jos metsänhoidossa annetaan liian vapaat kädet. Järki pitäisi olla mukana", hän puuskahtaa.

Liiallisen vapauden lieveilmiöitä on hänen mielestään keskenkasvuisten metsien hakkaaminen aukoiksi. Tällaisia operaatioita on tehty jopa yksityismetsissä.

"Eikä jatkuva kasvatuskaan pitkän päälle käy."

Hän on omassa lähimetsässään teettänyt yläharvennuksen maisemasyistä. Kun isot puut otettiin pois, savusaunalle saatiin lisää aurinkoisia tunteja.

"Hyvällä maalla yläharvennuksen voi tehdä yksi–kaksi kertaa."

Sekametsän kasvatuksesta Jauhiaisella on hyviä kokemuksia, ja hän suosittelee sekapuustoja lämpimästi.

"Tässä kohteessa esimerkiksi oli kova kuusikko. Päätehakkuu tehtiin 1990-luvun puolivälissä ja ala taimettui luontaisesti", hän esittelee reippaasti kasvavaa palstaansa.

Alalle jätettiin kasvamaan kuusta, koivua ja mäntyä. Lehtikuusiakin istutettiin joukkoon, mutta niistä lähes kaikki joutuivat peurojen tihutöiden kohteeksi. Samoin männyille kävi huonosti – ne päätyivät hirvien ruuaksi.

"Mutta kuusentaimia tuli niin paljon, että osa niistä piti jopa kitkeä. Olen harventanut tätä niin, että tulee kuusta ja koivua."

Viime vuonna tehdyssä harvennushakkuussa poistettiin lähinnä koivuja. Osa koivuista saa kasvaa vaneritukin mittoihin.

"Kun harvennuksen tekee kesällä, jäljelle jäävän puuston oksat ovat notkeita ja säilyvät hyvin", Jauhiainen kehuu.

"Tämä on kaikin puolin ekologinen ratkaisu. Koivu ja kuusi sopivat hyvin yhteen senkin vuoksi, että juuret ovat eri kerroksissa."

Toki Jauhiainen on 65 vuotta kestäneen metsänkasvattajan uransa aikana nähnyt tyhmyyksiäkin. Yksi sellainen oli takavuosien koivuviha.

"Olen kotoisin Reisjärveltä, ja siellä hakattiin valtion mailla hirvittävät määrät aikanaan rankakoivua ja vähän isompaakin maahan."

Toinen outo vaihe oli männyn istuttaminen kaikenlaisille kasvupaikoille. Pian huomattiin, ettei moinen touhu kannata.

Entä nykyinen kuusenistutusvimma?

"Kuusettuminen on sellainen asia, jolle emme voi oikein mitään", hän viittaa hirvituhoihin.

Kuusi kun on ainoa puulaji, jonka taimia hirvet eivät kalua pilalle. Ongelman ratkaisuksi hän tarjoaa sekapuustoja, jos suinkin sellaisen kasvatus onnistuu.