Metsähallituksen soidinpaikkatarkastukset paljastivat: Metson soitimilla riitti Lapissa lintuja ja kahden edelliskesän poikueet ovat onnistuneet hyvin
Metsähallituksen järjestelmään on tähän mennessä ehditty päivittää 99 soidinta, joista 14 on uusia. Viime vuonna uusia soidinpaikkoja oli 7.
Metsokukkojen soidinreviireistä koostuva soidinpaikka on kooltaan noin 20 hehtaaria. Kukkojen päiväreviireistä koostuva soidinalue taas on kooltaan jopa 300 hehtaaria. Kuva: Heikki WillamoMetsähallitus tarkastaa Lapissa vuosittain metsojen soidinpaikkoja. Tavoitteena on selvittää soitimien sijainti ja metsojen määrä sekä seurata metsätalouden vaikutuksia metson soidinpaikkojen säilymiseen.
Soidinpaikkojen tarkastusten pohjana ovat aiemmin tiedossa olleiden tai tarkastuksen aikana havaittujen soidinten maastotiedot, kerrotaan Metsähallituksen tiedotteessa.
Kun metsätalouden suunnittelija havaitsee metson soidinpaikan, tallentaa hän sen paikkatietojärjestelmiin. Jos soidinpaikalla ei ole havaittu toimintaa kolmeen vuoteen, voidaan se historioida järjestelmään, sillä lintujen katsotaan siirtyneen toisaalle.
Metsähallitus päivittää uusia soidintietoja järjestelmään kesäkuun puoleenväliin saakka.
Järjestelmään on Lapissa tällä hetkellä ehditty päivittää 99 soidinta, joista 14 on uusia. Viime vuonna uusia soidinpaikkoja oli 7.
Metsähallituksella on toimivia soidinalueita koskevat metsänkäsittelyohjeet. Kaikki metsänkäsittelyt toteutetaan siten, että soidinalue säilyy sopivan peitteisenä, kerrotaan tiedotteessa.
Metson soidinalueiden laatua ylläpidetään lisäksi riistatiheikköjen avulla. Tiheiköt yhdistettynä sopivan harvaan puustoon luovat metsoille ihanteellisen elinympäristön.
Kukkojen soidinreviireistä koostuva soidinpaikka on kooltaan noin 20 hehtaaria, kukkojen päiväreviireistä koostuva soidinalue jopa 300 hehtaaria.
Metsähallitukselle tulee vuosittain ilmoituksia soidinpaikoista myös ulkopuolisilta. Laulava metso ei kuitenkaan aina tarkoita automaattisesti soidinpaikkaa, sillä metsolla on tapana laulaa myös omalla reviirillään ympäri vuoden kelien osuessa sopiviksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
