Metsästäjäliitto aikoo järjestää koko maan kattavan ilveksien ja susien lumijälkilaskennan
Tarkentuvan tiedon toivotaan tukevan näiden lajien kanta-arvioiden muodostamista.
Suden jälkilaskenta järjestetään paikallisesti lumitilanteen mukaan tammi–helmikuussa. Kuva: Leena KangasMetsästäjäliitto koordinoi ensi talvena ilveksen ja suden lumijälkilaskennan, joka toteutetaan liiton piirien ja jäsenseurojen vapaaehtoistyönä.
Laskenta järjestetään paikallisesti lumitilanteen mukaan tammi–helmikuussa, ja sen tulokset kootaan yhteen maaliskuussa.
Ilveksen osalta laskennan tavoitteena on selvittää ilvespentueiden esiintymistiheyttä eri puolilla maata. Pentuereviirien koosta mahdollisesti saatavalla tarkentavalla tiedolla tuetaan osaltaan ilveksen kanta-arviota ja sen tarkkuutta.
Samalla laskennassa tarkoituksena on suden osalta tunnistaa mahdollisia uusia reviirejä ja täydentää havaintoja Tassu-järjestelmään. Kunkin havainnon vahvistaa paikallinen petoyhdyshenkilö.
Näin saadaan tietoa suurpetokantojen arvioinnin tueksi.
Lumijälkilaskenta perustuu aiemmin käytettyyn menetelmään, jossa sopivien lumiolosuhteiden aikana kierretään rajattu alue ja lasketaan siellä liikkuvat eläimet jälkien perusteella.
Metsästäjäliitto kouluttaa vastuuhenkilöt ja osallistujat ennen laskentaa, jotta havainnointitavat ovat yhtenäiset ja havainnot luotettavia ja käyttökelpoisia kanta-arvioiden materiaaleiksi.
Lumijälkilaskenta on erinomainen tapa yhdistää metsästäjien käytännön havainnot tieteelliseen seurantaan. Näin saadaan tietoa suurpetokantojen arvioinnin tueksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





