Stora Enson Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana – ”Uusiutuva puu on olennainen osa eurooppalaisessa materiaali- ja energiaomavaraisuudessa”
Seppo Parvi perää Suomelta aktiivisia toimia ja vaikuttamista EU:ssa.
”Jotta Euroopan unioni tukee omavaraisuuttaan ja saavuttaa ilmastotavoitteensa, Suomen tulee toimia aktiivisesti siirrettäessä unionin fokus fossiilisista raaka-aineista ja niihin perustuvista materiaaleista uusiutuviin”, Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Seppo Parvi sanoo. Kuva: Jarno MelaMetsäteollisuus ry:n syyskokous valitsi Seppo Parvin jatkamaan uudelle kaudelle yhdistyksen puheenjohtajana. Parvi on Stora Enson talousjohtaja, varatoimitusjohtaja ja Suomen maajohtaja.
Puheessaan syyskokoukselle Parvi korosti metsäteollisuuden roolia Euroopan unionissa ja uusiutuvan puun olennaista osaa eurooppalaisessa materiaali- ja energiaomavaraisuudessa, tärkeänä osana Euroopan menestystä ja turvallisuutta.
Hän peräsi Suomelta aktiivisia toimia ja vaikuttamista EU:ssa.
”Jotta Euroopan unioni tukee omavaraisuuttaan ja saavuttaa ilmastotavoitteensa, Suomen tulee toimia aktiivisesti siirrettäessä unionin fokus fossiilisista raaka-aineista ja niihin perustuvista materiaaleista uusiutuviin.”
”EU:n tulee nykyistä paremmin tunnistaa ja tunnustaa puunjalostustuotteiden ja niiden valmistuksen mahdollistavan kestävän metsätalouden tarjoamat laajat ilmasto- ja taloushyödyt”, Parvi sanoi.
Yhdistyksen syyskokouksen vieraana puhunut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo painotti teollisuuden vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön merkitystä.
”Metsäteollisuus on erittäin tärkeässä roolissa luotaessa perustaa suomalaiselle hyvinvoinnille. Globaalin kilpailukykymme turvaamiseksi on pyrittävä siihen, että päätöksentekijät pitävät huolta toiminta- ja investointiympäristön houkuttelevuudesta ja siten kotimaisen teollisuuden menestymisen edellytyksistä”, Orpo sanoi.
Uusina jäseninä Metsäteollisuus ry:n 25-jäseniseen hallitukseen nousevat Stora Enson pakkausmateriaali-divisioonan johtaja Hannu Kasurinen, UPM:n talous- ja rahoitus- sekä energialiiketoiminnan johtaja Tapio Korpeinen sekä Tervakoski Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Saarinen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






