Paula Lehtomäki Metsäteollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi
Paula Lehtomäki on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin paikalta syyskuussa.”Paula Lehtomäellä on poikkeuksellisen vaikuttava kokemus erilaisissa julkisissa tehtävissä. Viimeiset kolme ja puoli vuotta hän on toiminut Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä. Lehtomäki on ollut kansanedustajana vuodesta 1999 vuoteen 2015” kertoo metsäteollisuus ry tiedotteessaan.
”Paula Lehtomäellä on huikea kokemus erilaisista vaativista ja vaikuttavista tehtävistä. Meillä oli mahdollisuus valita usean erinomaisen hakijan joukosta, mutta Lehtomäen valintaan oli lopulta helppo päätyä”, Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Seppo Parvi toteaa.
”Metsäteollisuuden tulevaisuus vaikuttaa erittäin kiinnostavalta ja valoisalta. Metsäteollisuus on kiistatta maamme myönteisen tulevaisuuden kannalta elintärkeä toimiala. Koen tärkeäksi saada olla mukana luomassa kestävää hyvinvointia Suomessa, Euroopassa ja laajemminkin”, Paula Lehtomäki sanoo.
Lehtomäkeä edetänyt Timo Jaatinen erosi tehtävästään omasta aloitteestaan aiemmin keväällä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





