Analyysi: Valuvatko metsän uudet mahdollisuudet muiden käsiin?

Kuva: Stiina Hovi

Metsien käyttö ja sitä ohjaavat mallit ovat muutostilassa. Jatkossa kansainvälisesti sovitut ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteet on huomioitava, ehkä uusinkin keinoin. Tämä on herättänyt paljon keskustelua. Moni taho haluaa pitää kiinni nykymallista.

Se ei kuitenkaan tule säilymään ennallaan, vaikka emme itse tekisi mitään. Metsien käyttö muuttuu, koska metsien globaali toimintaympäristö on murroksessa. Maailma kulkee kohti vähähiilisyyttä, ja siinä metsillä on entistä tärkeämpi rooli monenlaisten hyötyjen tuottajana.

Vaikka maailman kehitys 10–20 vuotta eteenpäin on muutakin, hiilineutraaliuteen pyrkiminen leimaa aikakautta. Se edellyttää talouden kaikkien osien syvällistä muutosta. Siihen pystyvät toimialat voivat kasvaa nopeastikin, hiiliraskaat toiminnot taantuvat. Edessä on mittava urakka, joka ohjaa merkittävästi julkisen vallan ja sijoittajien päätöksiä.

Ilmastopäästöjä on jatkossa leikattava kaikessa, mitä teemme – kulutusta ja maankäyttöä myöten. Niiden hinnoittelu ja sääntely laajenevat. Sääntelyn tavoitteena on hiilivuodon ja epäreilun kilpailun estäminen maailmanlaajuisesti.

Vaikka päästöjen minimoimisesta tulee pääasia, tärkeässä roolissa tulee olemaan myös hiilen pitkäaikainen sidonta maaperään, puustoon ja valmistamiimme tuotteisiin sekä hiilidioksidin sieppaus piipuista, ehkä ilmastakin. Hiilidioksidia on ilmakehässä yksinkertaisesti liikaa, eikä päästöjen nollaus käy nopeasti.

Hiilen sidonnasta ja metsän muista arvoista, kuten monimuotoisuudesta ja virkistyksestä, kehittyy jatkossa tärkeitä tulonlähteitä ja sijoitusmuotoja. Niin käy, koska lukuisilla aloilla on tarve keventää ilmasto- ja ympäristökuormaa ja kompensoida päästöjä. Julkinen valta, kuluttajat ja sijoittajatkin suosivat näitä. Se, miten uusi metsänkäyttö toteutetaan ja todennetaan ja kuinka tulojaosta saadaan reilu, ovat vielä auki. Tarve saa ne kuitenkin aikaan.

Metsästä saatavilla tuotteilla on selvä potentiaali eri alojen muuttamisessa hiilineutraaleiksi. Mutta sillä on myös rajoitteita. Puu taipuu moneen, ja paljon sen mahdollisuuksista on vielä löytymättä. Puu ei silti ole paras raaka-aine joka kohteessa eikä myöskään ainoa uusiutuva raaka-aine. Metsien käyttöä ei lisäksi voida juuri lisätä ilman, että muut hyödyt kärsivät.

Jotta metsien potentiaali toteutuisi laajemmin, metsäalan pitäisi ennen kaikkea kyetä tiiviiseen yhteistyöhön muiden alojen kanssa uuden hiilineutraalin tuotannon luomiseksi. Sen kasvattamiseksi globaali sääntely olisi tärkeimpiä keinoja. Tätä metsäala ja metsä­maat eivät kuitenkaan ole ajaneet, vaikka ne vakuuttelevat kestävyyttään. Pelätäänkö eri alojen ja maiden kokonaiskestävyyden kattavaa vertailua?

Globaalin sääntelyn ja tekniikan kehitys johtaa siihenkin, että sellutehtaiden sivuvirrat ja piipuista nouseva hiilidioksidi otetaan suurelta osin talteen ja jalostetaan. Uusien tuotteiden pohjaksi tätä raaka-ainetta löytyy maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa tonnia, Suomestakin runsaasti.

Uudessa asetelmassa metsien käyttö, puusta saatavat tuotteet, toimijat ja tulovirrat monipuolistuvat. Metsistä syntyy laajemmin ja useammille erilaista hyötyä. Tälle on tarvetta ja kannatusta, sillä metsänkäytön nykymallin arvo ja hyöty ovat pitkään laskeneet. Metsäalan on syytä hakea kasvua korkeamman arvon tuotteista ja uusista lähteistä myös pärjätäkseen hintakilpailussa metsistä – muu kuin teollinen käyttö kasvaa.

Maailman ja metsäalan toimintaympäristön kehityskulut muuttavat metsien käyttöä ja sen ohjausta. Tähän sisältyy mahdollisuuksia ja pulmiakin. Jos metsäala ja Suomi eivät tartu uuden kehittelyyn tosissaan, vaan keskittyvät torppaamaan hankaliksi katsottuja muutoksia ja keinoja, uudet mahdollisuudet realisoituvat valtaosin muualla.

Onko meillä kykyä kulkea uuteen suuntaan vai jätämmekö sen muille?

Kirjoittaja Jakob Donner-Amnell on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.