Katarinalta paloi 34 hehtaaria kuusikkoa – ATL: Muokkaa nyt metsiään palonkestävämmiksi
Katarina Brunnström varautuu metsäpaloihin luomalla palokäytäviä ja kunnostamalla vedenottopaikkoja.
Muun muassa kosteikoista voi olla hyötyä metsäpalojen sammuttamisessa. Kuva Suomesta. Kuva: Kari SalonenEteläruotsalainen Katarina Brunnström piti ennen helteistä, muttei nauti niistä enää ollenkaan.
Kevät 2019 oli Skoonessa kuiva, aurinkoinen ja lämmin. Huhtikuussa Brunnströmin tilan lähellä syttyi palamaan turvekuoppa. Palo saatiin sammumaan, mutta syttyi uudelleen ja levisi nopeasti kovan tuulen vuoksi.
Ihmisiä evakuoitiin, yksi talo ja paljon metsää paloi. Brunnströmin talo säästyi, mutta hänen metsästään 34 hehtaaria – pääosin kuusimetsää – katosi taivaan tuuliin, kuvailee Lantbrukets Affärstidning (ATL).
600 hehtaaria talousmetsää omistavaa Brunnströmiä palo ei jättänyt rauhaan. Hän päätti, että metsäpaloihin on tärkeää yrittää valmistautua.
Brunnströmin kartanon kaikkien metsäteiden varrelle on tarkoitus vähitellen istuttaa kaksi riviä koivuja.
”Näin niistä tulee 8–10 metrin käytäviä, jotka voivat rajoittaa tulen leviämistä.”
Tilanomistajalla ei ole harhakuvitelmia, että koivukujat auttaisivat tuulisessa säässä, mutta hän uskoo, että yleisesti ottaen lehtimetsä palaa huonommin kuin havumetsä. Tämä johtuu hänen mukaansa esimerkiksi kosteammasta aluskasvillisuudesta.
Toiseksi Brunnström on päättänyt helpottaa vedensaantia edesauttamalla kosteikkojen syntymistä metsäteiden lähelle.
”Näimme palon aikana ongelmat vedenotossa. Helikopteri voi ottaa vettä läheisestä järvestä, mutta sinne ei ollut tietä, jota paloautot olisivat voineet ajaa.”
Tilan pienet lammet tyhjenivät useiden päivien intensiivisessä sammutustyössä.
Vedensaannin parantamiseksi Brunnström päätti kaivauttaa suurimpaan kosteikkoon syvänteitä, joiden pohjat kivettiin. Kosteikolle vievä tie vahvistettiin raskaita ajoneuvoja varten.
Koska tilan alueella on suosittuja ulkoilumaastoja, Brunnström on alkanut tarkkailla grillipaikkoja entistä tarkemmalla silmällä.
”Ajan usein tekemään tarkistuksia. Kaikki tällä seudulla ovat tulleet tarkkaavaisemmiksi ja soitamme toisillemme, jos huomaamme jotain”, hän kertoo.
Alkuperäiseen juttuun pääset tästä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









