Sorsajahdissa kannattaa keskittyä sinisorsiin – taantuvien lajien metsästystä on vältettävä, muistuttavat BirdLife, Metsästäjäliitto ja Riistakeskus
Lakisääteinen saalisilmoitus on tehtävä meri- ja metsähanhesta, haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, tukkasotkasta, allista, isokoskelosta sekä nokikanasta.
Noutava koira, kuten kuvan labradorinnoutaja, on metsästäjän tärkeä apuri sorsastuksessa. Kuva: Johanna KokkolaVajaa satatuhatta metsästäjää osallistuu sorsastukseen, joka alkaa puoliltapäivin perjantaina elokuun 20. päivänä ja jatkuu joulukuun loppuun saakka, tiedottaa Suomen riistakeskus.
Metsästää saa sinisorsia, taveja ja telkkiä sekä taantuneiksi luokiteltuja lajeja, joita ovat heinätavi, haapana, jouhisorsa, lapasorsa, tukkasotka ja nokikana.
Punasotkan ja tukkakoskelon metsästys sekä haahkan syysmetsästys on kielletty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Allin metsästys on kielletty sisämaassa, ja merialueilla sitä on rajoitettu saaliskiintiöin.
Metsähanhea saa metsästää 27.8. asti Lapissa. Voimassa on yhden metsähanhen kausikiintiö ja jyväruokinnan tai muun ravintohoukuttimen käyttö metsästyksessä on kielletty.
Metsähanhen metsästys sallitaan myös loka–marraskuussa kaakkoisessa Suomessa rajoitetulla alueella.
Lakisääteinen saalisilmoitus on tehtävä meri- ja metsähanhesta, haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, tukkasotkasta, allista, isokoskelosta sekä nokikanasta.
Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi muistuttavat yhteistiedotteessaanlajintunnistuksen tärkeydestä. Järjestöt ja Suomen riistakeskus kehottavat välttämään taantuvien lajien metsästystä.
"Metsästäjien kannattaa tänäkin vuonna keskittyä metsästystä hyvin kestäviin lajeihin. Sellainen laji on tällä hetkellä erityisesti sinisorsa", sanoo Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.
"Kohtuus saalismäärissä on silti syytä pitää mielessä erityisesti viljaruokinnoilta metsästettäessä."
Lähes kaikkien riistavesilintulajiemme kannat ovat taantuneet 1990-luvulta lähtien. Ainut vakaana säilynyt laji on sinisorsa, joka menestyy monenlaisissa vesistöissä ja on pitkällä aikavälillä jopa hieman runsastunut.
Vesilintukantojen palauttaminen elinvoimaisiksi on tavoite, joka yhdistää Metsästäjäliittoa ja BirdLifea.
"Useimpien riistavesilintujen väheneminen on jatkunut yhtäjaksoisesti jo usean vuosikymmenen ajan ja niiden poikastuotto on pysynyt huonona. Vähenevä ja huonosti tuottava kanta ei kestä lisäkuolleisuutta. Siksi taantuvien lajien metsästystä on vältettävä", toteaa BirdLifen lintuvesiasiantuntija Heikki Helle.
Metsästystilastoinnin parantamiseksi järjestöt toivovat metsästäjien ilmoittavan saaliinsa Oma riista -palveluun kaikkien lajien osalta.
Suomen riistakeskus kannustaa metsästäjiä kirjaamaan kaikki metsähanhihavainnot Oma riistaan. Tiedosta on apua esimerkiksi pesimäkanta-arvioinnin kehittämisessä. Saalislintujen päästä ja siivestä toivotaan kuva osoitteeseen hanhi@riista.fi, tietoja käytetään hanhisaaliin ikä- ja alalajijakauman seurantaan.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
