Sopivien säästöpuiden valinnassa kehittämisen varaa: Päätehakkuissa järeä lehtipuusto häviää lähes tyystin ja pystykuivaa puuta päätyy polttoon

Luonnonvarakeskuksen tuoreiden mittaustulosten mukaan säästöpuiden valinta ja olemassa olevan lahopuuston säästäminen eivät toimi täysin metsänhoidon suositusten mukaisesti. Kuva: Pekka Fali

Valtaosa järeästä ja säästöpuiksi sopivasta lehtipuustosta häviää uudistushakkuussa.

Järeiden haapojen määrä väheni Luonnonvarakeskuksen (Luke) loka–marraskuussa mittaamilla aloilla uudistushakkuussa lähes 90 prosenttia. Myös taloudellisesti arvottomien raidan ja pihlajan määrä putosi yli 70 prosenttia.

Tuoreista tutkimustuloksista kertoi Luken tutkija Juha Siitonen viime viikolla Metsätieteen päivässä Helsingissä.

Elävien säästöpuiden valintaa ja lahopuuston säilymistä selvitettiin mittaamalla 25 satunnaista uudishakkuukohdetta ennen ja jälkeen hakkuun. Kohteet olivat Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa.

Säästöpuiden määrä hehtaarilla on kasvanut selvästi. Vuonna 2018 säästöpuita jätettiin yksityismetsien uudistushakkuissa hehtaarille keskimäärin 16, kun 2010-luvun alussa vastaava luku oli noin 10.

Luken mittausten mukaan säästöpuiksi jää kuitenkin pieniläpimittaisempaa koivua ja mäntyä. Monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia erityisesti järeästä lehti- ja lahopuusta.

"Säästöpuiden valinta ja olemassa olevan lahopuuston säästäminen eivät toimi täysin metsänhoidon suositusten mukaisesti", Siitonen sanoi.

Luken tekemä tutkimus on osa Tapio Oy:n vetämää talousmetsien luonnonhoidon laadunseurannan kehittämishanketta.

Mitatuissa uudistuskypsissä metsissä oli ennen hakkuuta runsaasti lahopuuta. Hakkuun jälkeen lahopuun tilavuudesta oli jäljellä alle kolmasosa.

Yksi syy määrän vähenemiseen on Siitosen mukaan jo valmiiksi lahojen maapuiden hajoaminen korjuussa. Lisäksi sekä pystyyn kuivaneita että kaatuneita ja kovia puita oli korjattu poltettavaksi.

"Tulokset ovat häpeällistä kuultavaa metsäsektorin kannalta. Paljon on puhuttu siitä, miten mennään parempaan suuntaan ja luonnonhoitoa on kehitetty. Vapaaehtoiset toimet eivät näytä riittävän", moitti WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu.

Siitonen huomautti, että tilanne kohteiden välillä vaihtelee ja otos oli pieni.

"Tärkeintä olisi saada selville ne syyt, miksi jollain kohteilla säästö- ja lahopuun jättämisessä on onnistuttu ja jollain epäonnistuttu. Onko taustalla ollut metsänomistajan oma päätös? Ja miten metsäneuvojan rooli tai sertifiointikriteerit ovat vaikuttaneet?" hän kysyi.

Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) yksikönjohtajan Aino Juslénin mukaan metsiin tarvittaisiin edelleen lisää kookasta lahopuustoa, vaikka uusimman valtakunnan metsien inventoinnin mukaan lahopuun määrä on etelässä lisääntynyt. Etelä-Suomessa lahopuuta on keskimäärin 4,4 kuutiota metsähehtaarilla.

"Mikä tahansa lahopuu yksinään ei riitä, vaan tarvitaan tiettyjen lajien jatkumoa ja etenkin suuria lehtipuita. Pelkkä lahopuun määrän arviointi on liian suppeaa", Juslén sanoi.

Metsätieteen päivässä arvioitiin myös uuden metsälain vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen.

Luken arvioinnin mukaan metsälain vaikutukset monimuotoisuuteen ovat vielä epäselviä, ja lisäselvitys on tarpeen.

Metsäkeskuksen palvelupäällikön Aki Hostikan mukaan monimuotoisuuteen on uuden metsälain jälkeen tullut lievää parannusta mutta "ei mitään merkittävää".

"Jatkuvan kasvatuksen yleistyminen saattaa auttaa lajeja, jotka elävät varttuneessa metsässä. Se, parantaako jatkuva kasvatus monimuotoisuutta, riippuu siitä, lisääntyykö vanha puusto ja lahopuu", esitti Luomuksen Juslén.

"Etelä-Suomessa on kuitenkin vähän suojelualueita, minkä vuoksi tiettyjä lajeja voi turvata vain säästöpuiden avulla. Näyttää siltä, että metsälain keinoin monimuotoisuuden kehitys ei tule kääntymään", hän lopetti.